Lapsuuden aikana, ulkoisen painostuksen seurauksena syntyneen sisäisen ongelman poistoyritys synnyttää usein ketjureaktion, joka vähitellen sysää ”luontaisen arvohierarkiamme” keinotekoiseen muotoon. Puhtaaseen ja pakottomaan mieleen kehittyy ulkoisten paineiden ja painostuksen seurauksena elämän arvohierarkiaan kuulumattomia arvoja, sanokaamme vaikkapa epänormaalin voimakas siisteysvimma, joka aloittaa luontaisen arvohierarkiapakan sekoittamisen. Prosessi jatkuu ja muuntuu usein koko eliniän, vuorovaikutuksessa ulkomaailman kanssa ja persoona alkaa ajautua erilaisiin suuntiin.

 Saattaa käydä myös niin että sekundäärivaiheessa vanhempien itse synnyttämää liiallista siisteysvimmaa ryhdytään kitkemään pois, vaikkapa toisen vanhemman toimesta. Syntyy ristiriitaa ja, ei ongelman poistumista, vaan sen peittäminen, jonka seurauksena sen tietoinen energia joudutaan siirtämään, tai tullaan siirtäneeksi johonkin muuhun arvohierarkian arvoon. Ristiriita vahvistaa prosessia, joka ”luutuessaan” repäisee ihmisen irti luonnollisista arvoista ja korvaa ne satunnaisesti ja itsekkäistä syistä muodostuneilla teoreettisluonteisilla, sydämestä irti olevilla tekoarvoilla.

Lasta saatetaan myös, ehkäistä ilmaisemasta tiettyjä luonnollisia tunteita: ”miehet eivät itke”, tai ”tämä ei sovi tytöille”. Vietit voivat olla myös piilotetumpia: Todelliselle merkitykselle käännettyinä ne voivat kuulua vaikkapa näin: ”Sinun on oltava paras koulussa, jalkapallossa ja hyvässä käytöksessä ja tuotettava meille kunniaa… Sinun täytyy olla aina kiltti vanhemmillesi, mutta oltava muita vahvempi ja kostettava tarvittaessa… Et saa tehdä vahinkoja, vaan sinun on oltava täydellinen”

Ihminen tuntee ristiriitojen ja peittelyn seurauksena eräänlaista ”arvopainetta”, kun ”irrallaan” oleva energia etsii ”uussijoituskohdetta”: vanhanajan itseään palvova ja teeskentelevä ”Gentlemanluokka”, joka oli hankkinut omaisuutensa työntekijöitään riistämällä, kehitti kolkuttavan, mutta piilotetun omatuntonsa korvikkeeksi etikettisääntöjen ”teoreettisluonteisia” keinoarvoja ja väitti kopeaa ylpeyttä sivistykseksi.

Piilotettu sisäinen syyllisyys aikaansaa itselle sopivien keinoarvojen nostamisen niille kuulumattomille paikoille. Ristiriitapaineiden peittelyn seurauksena luonnollinen yhteys luonnollisiin tunteisiin sekä arvohierarkiaan häiriintyy ja ihminen muuttuu tunteettomammaksi, kovemmaksi ja keinotekoisemmaksi…

Samassa suhteessa, kun ihminen kasvaa egoistisessa arvomuokkausprosessissaan eroon luonnollisista sydämen tunteistaan, hän alkaa antaa valtaa kylmälle järjenkäytölle. Sen terävöittävät ja yhä enemmän käytäntöön sidotut havainnot elämästä muokkaavat arvoja yleensä egoistiseen suuntaan, jolloin loppupäätelmäksi alkaa muodostua asenne: ”koska ihmiset ovat kilpailunhaluisia ja pahoja, minun on tultava heitä voimakkaammaksi.”

”Tienkorjaustoimet” kuten maailman kärsimyksen näkeminen ja väärien tekojen negatiivinen, katumusta aiheuttava palaute ulkomaailmasta, saa useimmat muokkautumaan takaisin sydämen arvoja suuntaan. Kuitenkin, mikäli lapsuuteen on voimakkaasti kuulunut rakkaudettomuuden arvo (joka sinällään on kieroutunut arvohierarkian tuote, eli ankaruus on ottanut keinotekoisesti sille kuulumattoman arvohierarkiapaikan) on kehitys voinut estyä. Kodin ilmapiiriin on voinut kuulua ulkomaailman reagoinneissa syntyneitä keinotekoisia arvoja, vaikkapa mieskunnian, painostetun huolellisuuden, ylisiisteyden, tylyn kovuuden ja kovan työnteon ihanteet, jotka yhteisvoimin ovat työntäneet lasta em. ”itselähtöisen” maailmanlähestymistavan suuntaan.

Mikäli voimakas oikeassa olemisen arvo on muodostunut yksilön keskeiseksi ”pullonkaulaksi”, johtuen esimerkiksi voimakkaasta arvostelusta ja pilkasta epäonnistumistilanteissa, on tämä voinut em. ominaisuuksien kanssa synnyttää henkilökohtaisen kaikenkattavan mieskunnia ja täydellisyysihannearvon: ”Tulen niin täydelliseksi, ettei kukaan voi koskaan enää huomauttaa minulle mistään.” Koska täydellisyys on mahdoton toteuttaa, on henkilö tosiasiassa ajautunut omien virheiden ”näkemättömyystorjuntataisteluun” ja ulkomaailman ”manipulointipalauteviestien” riippuvuussuhteeseen. Näin syntyneet sisäiset paineet ja virheet ovat kroonistuneiden menetelmien avulla sysätty muiden syyksi, mikä aiheuttaa edelleen arvojen dominoefektiä…

Näin alun perin viaton sielu tulee hallitsemattomasti valikoineeksi uusia, oman etunsa, mukavuutensa ja olettamiaan ympäristön ihanteiden mukaisia arvoja. Hän etenee yhä syvemmälle itsekkyyden ja persoonan kykyjen kadottamisen erämaahan, josta pääsee pois vain (uudelleen ”kentälle” palatessa) tilapäisellä kykyjen menetyksellä: keräämällä häpeän avulla nöyryyttä, kärsimyksen avulla myötätuntoa ja yksinkertaisuuden avulla kykyä kunnioittaa.

Kaikki em. tapahtuu persoonan sisällä. Jotta voisimme nähdä, että kallisarvoinen omatuntomme arvohierarkia on persoonamme yläpuolella, meidän on edettävä astetta syvemmälle…