Mikä on keskeinen yhdistävä tekijä kaikkien em. ongelmien kiertämiseksi? Jos ”pellon aarre” - eli täydellinen ja kaikkia ihmisen puolia yhtä aikaa eteenpäin vievä ja miltään puolelta tilaa riistämätön menetelmä - on olemassa, miksi tieto siitä ei ole levinnyt laajalle? Siinä täytyy olla jotakin sellaista joka ei jostakin syystä viehätä ihmistä, sillä muutoin se olisi yleisesti tunnettu.

Ihmisen ja häneen kietoutuneissa maailman houkutusten perusluonteessa on jotakin sellaista, joka estää havaitsemasta kyseistä aarretta. Tämä sumentaja on itsekkyys, joka kasvaa samalla kun valaistumiseen ja tietoon tarvittavat kyvyt, kuten äly ja tahto - joiden on heräämisen tiellä ensin kehityttävä - edistyvät elämänkentän hioutumisprosessissa.

Täydellisen menetelmän lopputuloksen kuvaus löytyy mm. raamatun sanoista: ”Me (edellä esitetty persoona) emme enää elä, vaan Kristus elää meissä”. Persoonamme ei kuitenkaan katoa, vain aikaisemmin mainittu epätäydellinen ja tahtomattamme syntynyt puoli. Juuri tämä ”luovutettu elämä” ei kiehdo ihmisen turhamaista ja itsekästä puolta ja oletan lukijankin hieman pettyneen. Asia vaatii kuitenkin lisää tarkennusta, sillä tarkemmin katsottaessa tie em. tilaan on miellyttävä, helpottava, ja jo ”prosessin” kestäessä tyydytystä tuottava. Kysymys on muotoiltava oikealla tavalla:

Haluatko päästä eroon vioistasi, kärsimyksiesi alkusyistä, säilyttää minuutesi, vahvistaa sen hyviä puolia ja tulla jopa inhimillisesti ottaen täydelliseksi?

Jo aikaisemmin esitelty ”täydellinen ystävä” liitettynä dualistiseen, persoonamme ulkopuolella olevaan (me emme ole vielä se) täydellisyyden jumalaan, alkaa kehittää ”sydämemme sinapinsiemenessä” asuvaa täydellistä ihmistä. Hieman traditiosta riippuen ihmisessä heräävää hyvyyden lähdettä nimitetään mm. Buddhaluonnoksi tai vaikkapa Atmaniksi. Koska kristinuskon alkuperäinen sanoma on eniten kuolleen kirjaimen väärintulkinnan saastuttama ja kaipaa siksi eniten puhdistusta, nimitämme sitä kuitenkin Kristukseksi. On kuitenkin muistettava, että Kristus on jokaisen ihmisen rinnassa uinuvan universaalin täydellisyystajunnan nimi, eikä siksi ole sama kuin persoonallinen Jeesus.

 Kun lempeän kaikkea syleilevän Kristuksen Jumalallisen Äidin kaltaista hyvyyttä ja täydellistä ymmärtämystä ja sellaisenaan hyväksyvää myötätuntoa ajatellaan usein - esitellään sille pienimmätkin murheet, omat viat, kertynyt kuona ja saadaan persoonan ulkopuolelta ymmärtävän rakkauden virta - lakataan kaipaamasta ulkoisen maailman vaihteluun sidottua palautetta. Tuo rintamme rakkauden tunteessa asuva, erillinen ”korkeampi ihminen”, ymmärtää muuttamispyrkimyksettä ja rauhallisesti silloinkin, kun siihen itseensä kohdistetaan vihaa, tai muita negatiivisia tunteita meidän tai ulkomaailman taholta. Se näkee purkauksen syyt ja ymmärtää.

Sisäinen Kristus alkaa ulottaa huomaamatta positiivista vaikutustaan arkielämän toimiin, kun sitä ”herätellään” meditaatiossa, tai ”rukouksessa” (Todellinen rukous on sisäisen yhteyden hakemista, ei Jumalan manipuloimista, käännyttämistä tai loputtomia maalisia pyyntöjä). Ihmisessä itsessäänkin herää vankkumattoman rauhan- ja kaikkia ymmärtävän myötätunnon ituja, kun hän rauhallisessa tilassa ja selkä suorana meditoi erillisenä sydämen seudulla täydellisessä rauhassa asuvaa Jumalaa ja sen täydellistä myötätuntoa kaikkeen olevaan:

 Jumala on ja pysyy häiriintymättömässä rauhassa, vaikka ulkoiset äänet ja meidän menneisyyttämme ja tulevaisuuttamme kiertävät ajatuksemme herättävät erilaisia tunteita. Se tiedostaa kaiken, mutta sen erillinen ikuinen rauha säilyy: Jos meditoidessamme jouduimme ulkoisen äänen herättämän ajatusketjun pauloihin, joka päättyi tunnekuohuun, se oli koko ajan tarkkailijana syvässä häiriintymättömässä rauhassa. Tarkkaileva minä herätetään tässä menetelmässä tavallaan päinvastoin: hyväksyvää rakkautta saava persoona tarkkailee Jumalaa, ja päinvastoin, mikä lisää äkillisiä tietoiseksi tulemisen hetkiä arkipäivän toimissa. Lopputuloksena on tarkkailijan ja tarkkailtavan sulautuminen jatkuvaksi tietoisuudeksi…

 Myötätunto ja muiden tuomitsematon ymmärtäminen heräävät puolestaan kun ajattelemme Jumalan heräävän vähitellen rauhasta ja kohdistavan myötätuntoa, syvää ymmärrystä ja sellaisenaan hyväksyvää muuttamisvaatimuksista vapaata rakkauttaan meihin ja maailman kaikkiin olentoihin. Se hyväksyy muihin kohdistuvan rakkaudenjako- ja ”ymmärrysprosessin” aikana syntyvät kateuden, ärtymyksen, kaunan ja vihan tunteemme.

Sama prosessi voidaan toistaa ajatellen Jumalan olevan täydellinen totuus ja tieto, joka huolehtii siitä, että kaikki tapahtuva on parhaaksemme. Sisäisen täydellisyyden Jumalassa peilautuvat kaikki täydellisyyden puolet, mutta rauhan, rakkauden ja totuuden ominaisuuksien on herättävä ja kehityttävä ensin, muutoin on tarjolla egon vahvistumisen seurauksena syntyvä uusi kärsimyksen kiertotie…

 On kuitenkin kyllästymisen uhallakin painotettava keskeistä tekijää: Emme saa itse odottaa tulevamme hyviksi ja myötätuntoisiksi. Siksi sisäinen jumalallinen ymmärtäjä vaatii vain yhden asian: Älä muuta sisäistä huonouttasi, vaan säilytä typerätkin virikkeet (tämä ei siis tarkoita vapaaehtoisia ja virikettä seuraavia jatkoajatuksia). Väärin ja perinteisesti ymmärrettynä tämä tie alkaa kerryttää uuttaa sisäistä syyllisyyttä ja peittelyä, tiedostamattomina ja syyllisyyden ruokkimina lupauksina puhtaalle jumalalle, mikä johtaisi vain uuteen teeskentelylukkiumaan. Siksi Jeesus painotti olennaisia sanoja: ”Vain Jumala on hyvä”.