Kova sisäinen taistelu ei johda puhtauteen, vaan epärehellisyyteen itselle. Juuri tämä on varsinkin länsimaisen ”pyrkimyksen” kompastuskivi. Tarvitsemme uutta moraalia, joka voi ohittaa tämän karikon, joka on estänyt ”laivoja” kulkemasta tyrehdyttämällä niiden matkanteon. Se on rakennettava neljän, toisiaan seuraavan ominaisuuden varaan, jotka ovat: 1) Sisäinen vapaus. 2) Sisäisen pahan ohittaminen. 3) Suvaitsevaisuus. 4) Aito myötätunto ja rakkaus. Sen on rakennuttava vapauden ja pahan vastustamattomuuden varaan, mutta se ei saa sortua moraalisiin väärinkäytöksiin vapauden nimissä.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Suvaitsevaisuus on uuden moraalin keskeisin tekijä. Se kulkee käsi kädessä empaattisen ymmärtämisen kanssa. Se pyrkii ymmärtämään kaikkien tekojen syitä ja suvaitsee muutospyrkimyksettä erilaisuutta. Se antaa kaikelle tilaa olla ja toimia vapaasti. Se ohittaa huonon ja epätoden omassa mielessään, jäämättä taistelemaan ja kitkemään niitä pois, koska tietää että ne eivät näin poistu, vaan varastoituvat alitajuntaan.

 Ulkoisessa suvaitsevaisuudessa on kuitenkin raja, joka on otettava huomioon, että ”kokonaissuvaitsevaisuus” säilyisi. Tämä raja on tuttu Summerhillin ainoasta säännöstä: ”Et saa puuttua kenenkään vapaaseen tahtoon”.

 On erotettava sisäinen ja ulkoinen suvaitsevaisuus. Sisäinen (omassa mielessä tapahtuva) on kuitenkin liitettävä ulkomaailman suvaitsemisen vuorotteluun siten että; Jos et oikeasti ymmärrä kohdehenkilöä, älä pyri siihen väkisin, vaan ymmärrä itseäsi ja omaa reaktiotasi suvaiten (ja tämä on tärkeää); vaikka oma reaktiosi olisi totuuden vastainen. Totuus on korkea laki, mutta jos haluaa kehittyä todella hyväksi ja ymmärtää myös väärintekijää, tarvitaan mielemme harjoituskenttää. Se on oivallinen tähän tehtävään, sillä siellä liikkuu kaikenlaista, varsinkin silloin, jos olemme saaneet tiukan kasvatuksen ja omaksuneet moraalisesti voimakkaita ihanteita, eli torjuneet osaa mielestämme (”Suurin syntinen voi rakastaa eniten”).

 Kun toimii näin, oppii vähitellen ymmärtämään kaikenlaisia ihmisiä myös ulkomaailmassa ja ristiriitoja sisäisen ja ulkoisen välille syntyy vähemmän. Kuitenkin, kuten aikaisemmin mainittiin, toisten vapaaseen tahtoon puuttujien ei voi antaa jatkaa väärää toimintaansa, vaikka heitä voikin aina ymmärtää, kun ja jos tuntee heidän historiansa.

 Kuinka sitten ulkomaailman vääryyttä ilmentyessä olisi toimittava? En halua väittää, että keino olisi kaikkiin vääryyden laatuihin tehoava, mutta Väkivallaton vastarinta jossa Gandhi oli mestari, on paras ja juureenpureutuvin keino. Kuitenkin, jos tarvitaan nopeita keinoja, esim. pedofilian kitkemisessä tai väkivaltaisten henkilöiden terrorisoidessa ympäristöä, on turvauduttava vanhoihin keinoihin.

 On kuitenkin syytä painottaa, että pahan vastustamattomuuden tie on ennenkaikkea yksilön sisäinen itsekasvatuskeino. Ja kun yksilö sen itsessään hallitsee, hän samalla näkee miten soveltaa sitä ulkomaailmassa.

 Sisäisten paineiden ehkäisemisen ja suvaitsevan ymmärtämisen lisäksi kehittyy korkein ja myös yksilöä itseään onnellistuttavain kyky; rakkaus ja myötätunto niin hyviä kuin ”pahoja” kohtaan. Tätä ei kuitenkaan saa odottaa ja pitää päämääränä, sillä silloin sortuu uudelleen täydellisen ihmisen roolin esittämiseen (”Vain Jumala on hyvä”) ja torjuntaan. Kitkemättömyys ja suvaitsevaisuus ovat sekä keinoja, että päämääriä.

 ”Kehittäkää sisäistä minää sen kiven avulla, jonka muut rakentajat ovat itsestään selvänä hylänneet. Se on kulmakivi”.