Onko totuus löydettävissä kaikissa asioissa, onko sitä edes olemassa, vai onko se makuasia ja näkökulmakysymys? Aikanamme se on hämärtynyt ja pudonnut monesti asiaksi asioiden joukossa. Sen pahin vastustaja on henkilökohtainen etu.

 Totuutta voi määritellä seuraavasti: Totuus pysyy totena, vaikka kaikki henkilökohtaiset antipatiani asettuisivat sitä vastaan, vaikka en pitäisi siitä ja se estäisi minua saamasta jotakin hyötyä. Tai vastaavasti: Jos jostakin henkilökohtaisesti pidän, se ei tarkoita sitä, että se välttämättä on totta.

 Tämähän on selvä totuus useimmille ihmisille. Sen soveltaminen käytäntöön on kuitenkin vaikeaa ja siksi nykyään törmää usein käsitykseen, että totuutta ei ole, on vain eri näkökulmia joista asiaa voidaan lähestyä. On kuitenkin jotakin joka saa sen avautumaan.

 Löytääkseen ensin asiakohtaisen totuuden, on siis kyettävä nousemaan omien mieltymysten ja vastenmielisyyksien yläpuolelle. Ne eivät saa vaikuttaa puolueellisuutta luovasti. Lisäksi tarvitaan oikea näkökulma jota nimitetään "kultaiseksi säännöksi". Se on ikivanha monien viisauden mestareiden esiintuoma totuus ja se kuuluu perusmuodossaan näin: "Älä tee sitä toiselle, mitä et itsellesi haluaisi tehtävän". Se on eräänlaista toisen asemaan asettumista.

 Kärjistetty esimerkki lisävalaissee asiaa:  Hitler uskoi toimivansa oikein. Jos hän olisi asettunut uhriensa asemaan, hän olisi kuitenkin havainnut totuuden, joka on kaikille sama. Naiivin yksinkertaista, mutta toimii.

 Se mitä haen tällä alkuesimerkillä on kuitenkin jotakin enemmän. Nimittäin, ihminen joka on elämänsä tilanteissa paljon harjoittanut totuudenerotuskykyään, alkaa erottamaan niitä herkemmin. Hän kehittää itselleen totuuden silmää. Kehitys alkaa eränlaisena filosofin intuitiona, ja voi saavuttaa huomattavia tuloksia. Ennenpitkää hän näkee, eikä vain luule näkevänsä, totuuksia siellä missä muut näkevät korkeintaan teorioita. Totuutta voi etsiä vain elämällään.

 Viimeinen vaihe on maailmankuvan asettuminen oikeaan muottiin, vailla mielivaltaisia uskomuksia. ( em. ei tarkoita perusskeptisyyttä, joka sekin sisältää uskonnollisia piirteitä ). Kun totuuksia "kertyy" voi niitä yhdistelemällä edetä syvemmälle...  Kehittynyt totuuskyky voi ratkaista mitä vaikeimpia kysymyksiä näkemällä "asioiden sisään". Ongelman muodostaa kuitenkin se, että asiaa ulkoisista lähtökohdista tarkasteleva, totuuden tajuun vihkiytymätön, sekoittaa yleensä (objektiivisuusvaatimustensa vuoksi), totuuden uskomuksiin.

 Väitän kuitenkin, että esim. ikuisuuskysymykseen Jumalan olemassaolosta, voidaan saada ( em. huomioonottaen ) tyydyttävä vastaus, joka ei ole uskoa, vaan subjektiivista faktatietoa. Tartun aiheeseen lähipäivinä.