Voisiko olla niin, että koululaitoksessa itsessään on jotakin vikaa? Mikä vika voisi olla?

Vasemman aivopuoliskon kehittämiseen lähes yksipuolisesti tähtäävä ja teoreettista tiedonsiirtoa painottava koululaitos tekee ihmisistä ilottomia koneita, joiden tehtävä on myöhemmin tukea talouden lainalaisuuksien varaan rakennettua yhteiskuntaa. Koska olemme tottuneet kyseiseen asiantilaan ja muokkautuneet ”vasemman aivopuoliskon ihmisiksi” pidämme sitä normaalina ja ainoana oikeana ratkaisuna ja elämisentapana.

Lapset, joiden näkemys on luonnollisempi ja aivopuoliskot vielä tasapainossa, ymmärtävät, että jotakin on vialla. Tämä näkyy sokeana kapinointina ja ”ulkoapäinsanelun” vastustamisena.

 Matematiikan ja muiden vasenta aivopuoliskoa tukevien aineiden ylivalta ja valtava määrällinen vyörytys tappaa opiskeluinnon ja elämysyhteiskunta ja varhain herännyt hedonistinen individualismi pääsee tarjoamaan myrkyllisiä lääkkeitään nuoriin mieliin.

 Koulujärjestelmä nykymuodossaan on tullut tiensä päähän. Kouluissa tapahtuneet ampumavälikohtaukset ovat vain sairaiden yksilöiden toteuttama jäävuoren huippu, sillä väärin painottunut opetus, yhdistettynä yhteiskunnassa muovautuneisiin kovan talouden, tehokkuuden ja kunnianhimokamppailun arvoihin, on aikaansaanut tilanteen jossa (arviosta riippuen) joka kuudes nuori tarvitsee apua mielenterveysongelmiin. 

Ratkaisu tähän ei ole mielenterveysmäärärahojen lisäämien tai aselupien saannin vaikeuttaminen. On puututtava asioiden juuriin.

 Mitä sitten on tehtävä? Oikean aivopuoliskon kehittymiseen johtavia tunteja on lisättävä runsaasti, ryhmäkokoja pienennettävä ja teoreettisia opetusmenetelmiä muutettava radikaalisti. On tietenkin selvää, että vasenta puolta tukevien aineiden määrää on vastaavasti vähennettävä, sillä jo ala-asteikäiset viettävät koulussa liian paljon aikaa, eikä lapsuuden tärkeimmälle työlle; leikille, jää aikaa ja voimavaroja.

 On vielä eräs tärkeä tekijä, jonka puuttumista ei havaita, koska sen olemassaoloa ei tunneta. Kyseessä on elämän suunta. Miksi opiskelemme? Hankinko oppia ja taitoja siksi, että saan hyvän ammatin, arvostusta, vaikutusvaltaa, käyn työssä ja saan rahaa, jolla voin ostaa onnea? Tämä ei motivoi kaikkia. Sanalla sanoen: elämisen tarkoitus on hukassa. Uskonto tarjoaa siihen mielikuvituksellisia vastauksia, koulutetut viralliset filosofit, psykologit ja tiedemiehet eivät olennaista totuutta tunne, valtakunnan päättäjistä puhumattakaan (johtuen järjestelmän luomasta vasemman aivopuoliskon kallistumasta) ja siksi koulusta puuttuu se jokin.

 Ihmiskunta ei tule onnelliseksi ja vapaudu kaoottisesta väkivallasta ennen kuin elämisen tarkoitus tunnetaan ja sitä opetetaan kouluissa ja muissa yhteisissä tiloissa. Ongelma kulminoituu kysymykseen: Mikä tämä tarkoitus on ja miksi emme sitä näe?