Tässä eräs vaikeasti selitettävä ja ymmärrettävä, pidemmälle koteloituneen pelon erityisominaisuus.

 Neuroottisten "pelonpelkojen" ollessa kyseessä, esiintyy eräs erittäin mielenkiintoinen pelon piirre joka on sen  "liittoutuminen" valheen kanssa. Se mitä pelätään ei sinällään kykene aikaansaamaan muutoksia joihin pelko kohdistuu, mutta jos pelko aikaansaa toimintaa, vasta se (varmisteleva poistotoiminta) voi synnyttää pelon kohteen ilmenemisen. Esimerkki valaisee asiaa parhaiten:

Ihminen änkyttää, eikä pääse siitä eroon. Hän pelkää änkyttävänsä, mutta pelko itse ei aikaansaa eitoivottua tilaa, vaan pelon seurauksena muutettu toiminta: Eli koska hän pelkää änkyttävänsä hän pyrkii puhumaan nopeammin kuin kykenee, ettei vain ehtisi änkyttää, eli torjuu änkytyspelon nopeuden alle. Hän meni "halpaan", hosuminen synnytti ongelman. (Ongelmasta on vaikea päästä eroon, koska sen jatkuttua pitkään se siirtyy uskomuksen tasolle: "En pääse tästä ikinä." Ja kuten raamattukin tietää: "tapahtukoon teille uskonne mukaan."). Vaikka esimerkki on huono, sama pätee kaikkiin muihinkin koteloituneisiin ja ulkoisesti ilmenneisiin "pelonpelkomassoihin". Esim. sosiaalisten tilanteiden välttelemistoiminta sitä pelkääville, aikaansaa pelon suhteettomaksi muuttumista.

Eli neuroottinen pelko on valhe joka synnyttää varoittamansa seurauksen vasta sekundääristi, yksin se ei voi sitä tehdä. Se tarvitsee halpaan langenneen ihmisen eihalutun toteutumiselta "ennaltaehkäisemisvarmisteluenergiaa" toteutuakseen. Tästä syystä sen "vahtiminen", ettei pelko (usein) aikaansaa toimintaa suuntaan tai toiseen, on tärkeää.

 On kuitenkin lohdullista muistaa että: Jotta neuroosi voisi syntyä tarvitaan "vaje" joka rakentuu yleensä rakkaudettomuudesta ja voimakkaasta pitkäaikaisesta torjunnasta.

On vielä kolmas voima, joka voi voittaa pelkojen kaikki muodot lopullisesti. Kyseessä on epäitsekäs rakkaus, sillä rakkaudessa ei ole pelkoa. Se joka ymmärtää ja rakastaa ehdoitta ja sellaisenaan hyväksyen, niin itseään ja sisäisiä reaktioitaan, kuin muita ja heidän reaktoitaan, on peloton ja vapaa huolista. Hänen sydämensä on "auki", eikä alitajuntaa ole (luonnollisesti tämä on vaikea saavutus ja se liittyy niihin kykyihin joita kehitetään vasta valaistumisen jälkeen ja viimeksimainitussakin on riittävästi tekemistä!). Eräs sulkeutuneen sydämen avaamisen keino, harjoitus, joka lopettaa pelon ja torjunnan, esitellään myöhemmin.