Jotta viisaus voisi jossakin kullttuurissa säilyä, eikä se jähmettyisi pelkäksi siirtotiedoksi, tarvitaan tietynlaista elämäntapaa. Tätä elämäntapaa tulee noudattaa käytännössa, eikä juhlapuhe- ja moraalisen spekulaation tasolla, sillä oikea elämäntapa ja siihen välttämättä liitettävä itsetutkiskelu ja rehellisyys itselle, ovat olennaisia syvemmän oivallustason avaajia.

 Näin tehtiin myös muinaisessa Egyptissä, jonka papit eivät olleet sadunkertojia, vaan (monet heistä) syvätiedon haltijoita. Ajoittaisia rappion kausia kuitenkin ilmeni, erittäin pitkän historian kuluessa.

 Ns. Kuoleiden kirjassa, eli oikealta nimeltään Kirjassa valoon astumisesta, esitetään moraalisia sääntöjä suuren tuonpuoleisen tuomariston edessäseisomisen näkökulmasta:

 En ole sulkenut korviani oikeuden ja totuuden sanoilta. En ole mutkistanut sanoja. En ole ollut epäoikeudenmukainen. En ole varastanut. En ole murhannut. En ole pettänyt uhrilahjoissa. En ole valehdellut. En ole tuottanut tuskaa. En ole harjoittanut haureutta. En ole aiheuttanut kyynelten virtaa. En ole ollut petollinen kaupoissa. En ole tehnyt vääriä tekoja. En ole käyttäytynyt kavalasti. En ole ollut vihainen syyttä. En ole ottanut itseeni saastaa. En ole vietellyt kenenkään vaimoa. En ole palanut raivosta. En ole tuottanut surua. En ole käyttäytynyt röyhkeästi. En ole tuominnut hätäisesti. En ole puhunut halveksivasti.

 Totuudessa rajoissa eläminen takaa totuuden erotuskyvyn (...jonka taas ulkoistunut, moraalisesti taantunut ja egon jumalaa palvova kulttuuri nopeasti hukkaa, mutta säilyttää ylemmyydentuntoisen edistysuskonsa myös tällä alueella. Länsimaisessa virallisessa totuudessa on "totuuden rätti" puristettu niin kuivaksi, että sen tiukimpien edustajien on lähes mahdotonta ottaa aidosti ja ennakkoluulottomasti huomioon edellä kuvattua sielun olemassaolon todistusta mysteerien keinoin). Aito moraali on siis tarpeen, mikäli tieto halutaan syventää viisaudeksi, tai ettei se ("tieto") jää pelkäksi sokeaksi uskoksi.

 Egyptiläisessä kuolleiden kirjassa esiintyy mielenkiintoisia  viitteitä siitä, että "kuoleman maailmassa", vieraileminen on mahdollista jo ennen pakollista kuolemaa. Egyptologi Hans Assmann toteaa: "Teksti ei selvästikkään ole tarkoitettu pelkästään kuolleille. Tähän viittaa myös eräs sen otsikon lause; `Hyödyllisiä niille, jotka tekevät sitä jo maanpäällä.` Kuolleiden kirjaa ei ole pidettävä vain oppina kuolleille, vaan se on myös initiatio-kirjallisuutta eläville, jossa päämääränä on tulla Ankh-hengeksi, liittyä `pyhien kiltaan,`kuolemankokemuksella puhdistettuihin henkiin.

 Tähän viittaa myös mielenkiintoinen "todiste", joka esiintyy ns. sydämenpunnitustauluissa ja muissa tuonpuoleista kuvaavissa papyruksissa ja hautamaalauksissa. Egyptin taide noudatti tiukkoja sääntöjä. Esim. Kasvot tuli kuvata sivulta, silmä ohimolla, lapsi sormi suussa jne. Etsimämme sääntö on kuitenkin seuraava: Vainaja tuli kuvata jalat yhdessä ja yleensä käärinliinassa, kun taas elävä henkilö tuli kuvata astumassa askelta. Sydämenpunnitustilaisuustauluja on kuitenkin kahdenlaisia: Niitä joissa vainaja on kuollut, eli jalat yhdessä ja niitä joissa neofyytti (kokelas) on elossa, eli astuu askelta, yleensä Anubiksen ja Horuksen huolehtivassa talutusotteessa. Maalarilla ja maalauksen suunnittelijalla on ollut aikaa miettiä ykistyiskohtia, eikä samaa virhettä ole varmasti toistettu, ainakaan monta kertaa.

 Jos oletamme, että on ollut olemassa kultturi (Tai kulttuureita, ajalla jolloin ulkoinen elämä ei vienyt kaikkea huomiota) joka on kyennyt luomaan ja ylläpitämään kuolemattomuuden todistamisen kulttia. Miten se mahdollisesti sen teki. Siitä seuraavaksi.