Tuhansia vuosia vanhassa Minotauros legendassa yhdistyvät korkeamman totuussymboliikan perusainekset. Sen ainesosia ovat rakastavaiset jotka saavat toisensa kun urotyö on tehty, labyrintti jonka keskustassa peto asustaa. Lisäksi vapautumisen olennainen keino, eli Ariadnen lanka kuvaa osuvasti sitä menettelyä joka on tarpeen ihmisen alitajunnan asteittaisessa purkamistyössä…

 Väitän, että muinaisten myyttien, legendojen ja satujen tarkoitus on ollut kehittää erästä, nykyään laiminlyötyä, ymmärryskyvyn osa-aluetta, eräänlaista syvyyssuuntanäköä, joka näkee asian sellaisena kuin se on. Matemaattisen älynosan rinnalla tarvitaan syvyyssuunnan erottavaa filosofin silmää, jotta kokonaiskuva hahmottuisi. Korkeampaan symboliikkaan perehtyminen on eräs osa tätä kehitystietä. Muinaisten kulttuurien viisaat tiesivät tämän. Siksi he verhosivat korkeat totuudet ja inhimilliselle onnelle olennaiset tapahtumat vastaavuuksiin. Lisäksi inspiroitunut kertomuksenlaatia saattoi tulla kirjoittaneeksi myös sellaista totuusynkroniaa jota hän ei tietoisesti havainnut.

 Jeesus kertoi kaikki kansalle vertauksin, koska tiesi, ”että te ette voi vielä sitä kantaa”, eli on ensin hankittava silmät ja korvat, muutoin totuudet omaksutaan teoreettisesti uskonvaraisina ja niistä tulee kuolleita dogmeja. Muinaisen Egyptin viisaat papit rakensivat kaiken ”niin kuin ylhäällä, niin alhaalla” periaatteen mukaan, viljelläkseen stimuloivaa syväpohdiskelua kansan arkipäivään.

 Koska sanat eivät voi kapean luonteensa vuoksi kuvata todellisuutta kovin syvällisesti, tarvittiin kyky tajuta viitteenomaisia totuuksia. Sanojen ”viilaus” ja käsitetarkkuus eivät tähän päämäärään auta, vaan päinvastoin, pitävät filosofian pinnallisena terminologiaviisautena, joka omahyväisesti uskoo agnostisismiinsa, havaitsematta näkökulmasidonnaista lähtökohtaansa, joka takoo vuorenvarman lopputuloksen.

 Mitä vanha Minolaisen kulttuurin jäänne sitten kuvaa? Viittasin aikaisemmin eräänlaiseen itsetuntemuksen mestariavaimeen, eli ajatusten taaksepäin seurantaan. Kun ihminen harjoittaa riittävän kauan oman mielensä assosiaatioketjun seurantaa sen alkuun ja koko ketjun syntymisen ensiehtoon, hän oppii tuntemaan mieltään yhä paremmin. Tämä itsetuntemus on konkreettista, ei ”ulkoisteoreettista.”

 Ihminen tuntee yleensä kuitenkin selittämätöntä kammoa em. toimintaa kohtaan. Yleensä tämän harjoituksen tekeminen loppuu huomaamatta, tai jonkin tekaistun verukkeen seurauksena.

 Mikä kammon aiheuttaa? Ydinpelkoa jota kuvattiin alla ja jota jotkut traditiot nimittävät kynnyksenvartijaksi (Raamattu kuvaa näitä tulisiksi enkeleiksi jotka vartioivat rajaa), ei haluta kohdata. Minotauros on kuitenkin löydettävä ja ”surmattava”. Se piileskelee labyrintin keskustassa ja on rakentunut mm. torjutusta huonoudestamme ja peloistamme, jotka on kohdattava mikäli aikoo naida hukatun ”kaksoispuolemmme”, henkisen itsemme, eli Ariadnen. (On painotettava, että ihminen on pohjimmiltaan hyvä. )

 Samat perusainekset toistuvat myyteissä usein. Ihmisen on voitettava maailma, mikäli aikoo saavuttaa ikuisen elämän, naida prinsessan, eli valaistua. Alkemistien todellinen suuri työ oli jalostaa halvemmat metallit, eli alemmat luonteenpiirteensä puhtaaksi kullaksi viisasten kiven, eli subjektiivisen tiedon avulla.

 Kalevalassa kynnettiin kyistä peltoa (Työstettiin omaa mieltä ja taottiinpa vielä rautaiset rukkaset ja teräksiset säärystimet, eli hankittiin tieto voittamisen keinoista), kaadettiin hiiden hirvi, tuotiin tuonelan karhu ja suomuhauki, ennen neidon omaksi saamista. Toki selvien symbolien lisäksi esim. juuri Kalevalassa on runsaasti hienoja kuvauksia korkeista totuuksista, jotka eivät heti avaudu: Sammon taonta, lukitseminen ”mäkeen”, ryöstö ja hajoaminen…

 Todettakoon lopuksi, että vaikka myyttien tulkinnan ”arvailussa” on jonkin verran liikkumavaraa, eli luovakin tulkinta on tietyssä mielessä sallittua, sen kehittämässä oivalluskyvyssä ei sitä ole. Syvänäkö on arvailusta vapaa, se joko näkee, tai ei vielä näe ja sen on aina oltavat totuuden talutusnuorassa.