Länsimaisesta onnellisuuden rakennuksesta ei jää paljonkaan jäljelle, kun otamme aiemmin mainitun huomioon. Riippuvuus mieluisasta, tekee siis epämieluisen epämieluisammaksi. Tämä aiheuttaa erinäisiä mielensisäisiä ongelmia, joista yksi on masennus. Luonnollisesti masennusta on monta lajia, mutta perustalta löytyy aina kasaantunut mielihyväkokemusten vastavaikutus, joka tekee elämästä ilotonta. Todellista ja pysyvää onnellisuutta aiheuttavat elementit, on yleensä torjuttu älyn näkökulmasta epäolennaisina.

 Toisena masennuksen perussyynä voidaankin pitää tunteen älyn ja luovuuden epätasapainoa, joka saa lisävinoutumaa yksipuolisesta pelkkiin irrallisiin tietoihin painottuvasta koulujärjestelmästä, joka alkaa pakkosyöttönsä liian varhain ja väärin painotuksin. Olennaiset oppiaineet kuten elämisentaito ja -tarkoitus puuttuvat byrokraattisesta ja hengettömästä opetussuunnitelmasta, siitä yksinkertaisesta syystä, että elämän peruslakeja ja suuntaa ei tunneta. Kunnianhimo-orientoituminen ja maailmallenäyttämisenhalu eivät motivoi kaikkia. Pelkän älyelementin kehittäminen saa elämän näyttämään matemaattiselta yhtälöltä, peliltä jossa oma ego on keskiössä.

 Kolmas pääsyy on rakkauden puute, joka on yleensä alkanut jo varhaislapsuudessa. Tämä liittyy kuitenkin edelliseen, koska se käynnistää em. epätasapainon ja johtaa yleensä siihen että;  koska rakkautta ei saatu, en ole rakkauden arvoinen , enkä sitä myöskään ulospäin anna.

 Olennaista on kuitenkin se mitä voidaan tehdä. Nautinnon tyhjyysluonnon tiedostaminen johtaa vähitellen kiintymättömyyteen nautinnonhalusta. Nimenomaan kiintymys aiheuttaa kärsimyksen, ei nautinto itsessään.  Ihminen voi, kun  on tullut tiettyyn kehityspisteeseen, nousta nautinnontavoittelulelujen yläpuolelle, samoin kuin lapsi hylkää lelunsa kasvettuaan kylliksi. Nautinnonhalua ei voi voittaa, mutta sen yläpuolelle voi nousta. Joillekkin tämä tapahtuu itsestään vanhuuden kynnyksellä, jolloin alkaa luopumisen ikä. Tällöin kaikki saavutettu on takanapäin ja samantekevää, eikä "vääriä" kiintymyksen kohteita ole. Masentunut ihminen on saanut tästä jo esimakua (on tavallaan kehittymässä siihen tilaan), mutta ei ole vielä riittävän kypsä korvatakseen aikaisempia lelujaan korkeammilla, vastavaikutuksen ulottumattomissa olevilla iloilla, vaan nautinnonhalu on liian voimakas ja laiskuus estää epämieluisien toimien suorittamisen, jotka luonnostaan laskisivat vakiintumistasoa.

 Tämä joillekkin vanhuksille ja muille muutoin kiintymyksistä vapautuneille, koitunut "siunaus" on paljastanut jotakin, joka saapuu majesteettisena, kun halut ovat hiljentyneet. Se on nykyisin väärin ymmärretty, johtuen väärästä näkökulmasta josta sitä katsotaan. Sen merkitys on kuitenkin olennainen. Kysymyksessä on rauha, joka jää jäljelle, kun toisiinsa sidotut, vaihtelevat ilo ja tuska typistävät toisensa. Se on eräs pysyvä "nautinto", joka tosin näyttäytyy epämieluisana tylsyydentuskana, korkeasta vakiintumistasosta käsin katsottuna ja ihminen pyrkii sitä kaikin keinoin välttämään. Kuitenkin kun vastavaikutus on kärsitty, sitä osataan arvostaa.

 Olennaista on siis saada vakiintumistasoa laskettua. Eräs keino tähän on ruumiillinen, ponnistuksia vaativa työ. Jos ei ole työtä, joka on yleensä lievästi epämieluista, ihminen alkaa pelkästään nautintoelämää eläessään yleensä masentua. Tämä ei niinkään johdu motivoivan työn puutteesta, siitäkin, mutta enemmän luonnollisen epämieluisan "duunarityön" puutteesta. Vakiintumistason laskuun on myös muita keinoja, kuten liikunta joka vaatii ponnisteluja, kuten esim. kevyt hölkkä, joka on erinomainen keino.

 Eräs keino on "terapeuttinen maisema" (josta myöhemmin). Ihminen joka on kiistämättä luonnon osa, masentuu itselleen vieraassa ympäristössä, kaupungissa. Jos joutuu katselemaan keittiönsä ikkunasta vastapäisen kerrotalon seinää, eikä ulos huvita mennä, on syytä muuttaa paikkaan, jossa maisema on avara ja luonnonelementtejä näkyvissä.

 Luo jotakin. Käsitöitä, musiikkia, taidetta, kirjallisia töitä, puutarhakokonaisuuksia. Mitä tahansa. Jos koko elämänsä noudattaa ulkoa opittua kaavaa ja hosuu pois arkipäivän tuskasta vastakoohtaansa sidottujen nautintojen (TV:n, syömisen ja juomisen, tai irrallisten seksisuhteiden) pariin, elää tuskaksi muuttuvaa arkea nautinnon ja kärsimyksen vuorottelussa.

 On myös opittava sietämään kärsimystä yrittämättä tukahduttaa sitä.

 Harjoita antamista. Jos kiinnostaa, tee hyväntekeväisyystyötä josta ei saa palkkaa. Varo byrokraattista, "mä oon vaan täällä töissä ja saamassa palkkaa, joka ei riitä", asennetta joka tappaa ilon esim. hienoista ammateista, kuten lääkäri tai sosiaalityöntekijä.

 Muista, että masennuksesi ei häviä kerralla, vaan vähitellen spiraalinomasisesti. Se nousee ja laskee, mutta olet kokonaisuudessaan matkalla ylöspäin. Älä suostu huonolla hetkellä uskomaan, että tämä on pysyvää, eikä elämässäni ole koskaan tapahtunut mitään hyvää eikä tapahdu. Kärsimys lakkaa kärsimällä, ei lääkitsemällä sitä nautinnoilla, sillä siitä ne saavat voimansa.

 Lopuksi: Älä usko lääkkeisiin. Ne parantavat oloasi hetkellisesti, mutta kuten huumeidenkäyttäjä, tarvitset kohta suurempia annoksia, saadaksesi kohottavan hyödyn. Niitä voi suositella ainoastaan ensihoitona vaikeissa tapauksissa.