Pelkoja on monenlaisia. Ne ovat ehkä yleisin torjuntaprosessin käynnistäjä. On yleistä, että peloista ei haluta tietää mitään, niitä ei haluta kohdata ja niiden tutkimisen aloittamista siirretään loputtomasti tuonnemmaksi. Niitä kannattaa kuitenkin tutkia, sillä erilaisilla peloilla on suuri negatiivinen vaikutus elämäämme.

Pelkojen tutkimiseksi ja työstämiseksi on olemassa kaksi "asetta", jotka toimivat itsetuntemusta lisäävästi. Ilman pelkojen tutkimista itsetutkiskelu pysähtyy pinnalliseksi "ulkoistekniseksi" näennäisitsetuntemukseksi. Peloilla on taipumus tulla torjutuksi ennen kunnollista tiedostamista. Tämä piilottamisprosessi saa voimansa pelkoja vastaan taistelusta. Vastustaminen ja taistelu on pelon tunnistamattomuuden ja tunnustamattomuuden syy, joka ehkäisee pelkojen työstämisen.

Siksi, jotta pelkoa voitaisiin tutkia, se on kyettävä pitämään tietoisuuden alueella. Ensimmäinen ase on pelon tunteen vastustamisesta pidättyminen. Sillä se voiman määrä jolla vastustamme pelkoa suuntautuu itse pelon suhteettomaan kasvamiseen (ei kuitenkaan pelon kohteen).

Subjektiivisen tajunnan tutkimisen yksi perusohje toimii myös pelkojen tutkimisen yhteydessä: Vain se mikä ei ole tiedostettu voi aiheuttaa tuskaa. Mikäli tuska jatkuu tiedostamisen jälkeen se tarkoitaa sitä, että kaikki ei vielä ole tullut esiin, vaan osa on edelleen piilotajunnan puolella.

Toinen ase liittyy edelliseen: On vältettävä että pelko ei aikaansaa toimintaa puoleen tai toiseen, että toiminta säilyy samanlaisena, kuin se olisi ollut ilman pelon ilmenemistä, tai että ihminen toimii järkevästi pelon ilmoituksen ollessa oikea (luonnollinen ja kieroutumaton pelko on ystävämme, joka ilmaisee jotakin. Esim. edessä on leijona; juokse).

Jos joku esimerkiksi pelkää aseita, syystä jota hän ei uskalla tiedostaa kokonaan, hän ei saa antaa pelkonsa aikaansaada toimintaa suuntaan tai toiseen. Tällöin hän on "turvassa". Hän haluaisi ehkä piilottaa vaaralliset aseet ja näin ratkaista pelkonsa, mutta tämä teko ainoastaan pitkällä tähtäimellä vahvistaa sitä, vaikka ratkaisi sen tilapäisesti (Tähän liittyy eräs vanha myyttinen kertomus, joka kuvaa pelon muodostumista vahvistumista ja positiivista ratkaisua. Siitä myöhemmin)

On myös muistettava, että pelko (ja huoli) on sekundääriongelma ja on seuraus ulospyrkivästä torjuntakertymästä ja korkeasta nautintovakiintumistasosta. Siksi epämieluisan sietäminen ja suvaitseminen on tärkeää. Tätä voi harjoitella ulkoisilla tavoilla, jotka vaikuttavat myös sisäisyyttä (kahdella eri tavalla) työstävästi: On opittava sietämään esim. ankaria luonnon olosuhteita ts. on karaistuttava siten, että esim. pieni sateessa kastuminen ei juuri "hetkauta", tai ettei raskas ruumiillinen rasitus aiheuta voimakasta valitustarvetta. Tämä karaistuminen aikaansaa myös sisäistä vahvuutta olla vastustamatta epämieluisia tunteita ja siten pitää ne tietoisina, sensijaan että piilottaisi ne sisimpäänsä, josta ne vaikuttavat eri tavoin, mm. pelkoa ja huolta luovasti. Ihmisen on kuljettava pelon läpi, eikä paettava sitä.