Sisäisen muurimme eräs osa on muodostunut ihmistenvälisistä voima- ja valtamittelöistä. Se on jättänyt meihin lumouksen, joka vahvistaa egoa.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Vanhojen satujen kestoaihe, lumous, viittaa erääseen syvälliseen prosessiin jonka kehkeytyminen alkaa yleensä varhain. Sadussa ihminen on muuttunut joksikin muuksi, eikä yleensä vapaudu tilastaan ilman apua. Tarvitaan prinsessan/prinssin suudelma tai epäitsekästä ulkopuolelta tulevaa sankarityötä, jotta lumous raukeaa.

 Eräs yleinen todellisen lumouksen muoto on manipulaatio, jolla "kiero" ihminen saa toisen ihmisen käyttäytymään haluamallaan tavalla. Myöhemmin tämä manipulointi muodostuu eri tavoin uskomukseksi omista rajoitteista. Lumoukset ovat meihin ulkopuolelta saapuneita "jarruja", jotka estävät todellista osaamme ilmenemästä.

 Esimerkki: Ihminen on "keneenkään luottamiskyvyttömyyden" lumouksen alla. Hän ei kykene luottamaan keneenkään vaikka yrittäisi ja haluaisi. Kuinka lumous on muodostunut? Tytön ensimmäinen leikkitoveri käyttäytyi aina vihaisesti saadakseen oman tahtonsa läpi. Hän saattoi sanoa: "Jos et sä oo kunnolla, mä heitän sut ojaan/ lyön suo nyrkillä mahaan/ kepillä päähän" jne. vaikka tyttö ei ollut tehnyt mitään pahaa. Unohtunut kokemus muuttui asenteeksi ja hän tuli lumotuksi.

 Erilaiset hienoviritteiset ja tiedostamattomat ihmistenväliset painostuskeinot, ovat yleisimpiä "lumo-orjuuttajia". Vyyhti on erittäin monimuotoinen (ja tietenkin kaikilla erilainen) ja se sisältää erilaisia osia. Esimerkiksi kiirehtimistaipumus saattaa olla saanut alkusysäyksensä toverista, joka lapsuudessa tuli vihaiseksi, jos joutui odottamaan ystäväänsä syömästä liian kauan. Vaikka ystävä yritti syödä kuinka nopeasti tahansa, hän sai aina vihaisen vastaanoton (tai piilovihaisen, mikä on vielä pahempaa) ja oppi miellyttämään toveriaan muutenkin. Toveri taas huomasi tämän alitajuisesti ja vallasta nauttien keksi uusia samankaltaisia hallintamenetelmiä.

 Manipuloivaan painostukseen oppinut toveri saattoi puolestaan alkaa puolitietoisesti soveltaa oppimiaan "painostusmenetelmiä", jotka antoivat valtaa, myös muihin ihmisiin. Tästä johtuen hänestä kehittyi sellainen henkilö, jonka seurasta kukaan ei nauttinut ja hän jäi ilman todellisia ystäviä. Tämä sai hänet yrittämään käytöksensä korjaamista ja hän omaksui toveruudelta näyttäviä malleja. Tässä vaiheessa lumous oli kuitenkin hänen osaltaan edennyt "toiseen vaiheeseen" ja sen tiedostaminen oli muuttunut erittäin vaikeaksi. Jos hänen omatuntonsa oli vahva, hän tunsi itsensä "huonoksi" ihmiseksi, kykenemättä kuitenkaan aidosti korjaamaan sisäistä tilannettaan. Jos omatunto oli heikko, hän saattoi kehittyä narsistiksi, joka manipuloi ympäristöään yhä tietoisemmin ja lähes kaikki hänen sanansa olivat suunnatut oman egon pönkittämiseen kiertotietä. Hän oli edennyt luonnollisesta tilastaan vankkaan narsisistisen näennäisonnen lumoukseen, josta piti vankkumattomasti kiinni, luullen sitä olenaiseksi pesoonansa osaksi.