Jotkut ihmiset suuttuvat yllättävistä syistä. Heidän suuttumisensa ei näytä olevan ennakoitavissa normaalin moraalisen" kaavan" mukaan, vaan heidän käytöksensä ja tapansa suuttua näyttää kaoottista mallia noudattavalta. Lähempi tarkastelu kuitenkin osoittaa, että heidän tapansa suuttua noudattaa eräänlaista egoistista "moraalia", jonka keskeinen tekijä on mieskunnia ja määräysvalta. Henkilökohtaisen mieskunnian arvot toimivat heidän moraalinsa korvikkeena. Tämä puolestaan liittyy läheisesti näiden ihmisten kyvyttömyyteen tunnustaa ja tunnistaa omia virheitään.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

  Kyseisen ihmisen moraalikäsitys on täydellisesti näkökulmasidonnaistunut hänen oman persoonallisen "hyötynäkemyksensä" mukaiseksi ja ne henkilöt jotka eivät toimi hänen mielensä mukaan hän näkee pahoina ihmisinä; Hänen pahuuden määritelmänsä on vinoutunut.

 "Paha" ihminen tarvitsee ja kaipaa "kilttejä" ihmisiä jotka eivät vastusta hänen tahtoaan, mutta hän ei kykene kunnioittamaan heidän hyvää sydäntään, vaan täynnä halveksuntaa käyttää heitä "astinlautoinaan" ja oman persoonansa mieltymysten saavuttamisen välineinä. Muut ihmiset ovat hänelle pelkkää massaa, jonka avulla hän toteuttaa itseään.

 Kyseiset ihmiset saattavat närkästyä, tai suuttua esim. siitä, että sanot auttavasi heitä. Miksi? Miksi kukaan suuttuisi siitä, onko siinä logiikkaa? Logiikka on siinä, että näkökulmaansa sairastunut tulkitsee asian siten, että vihjailet hänen olevan niin heikko, ettei hän yksin suoriudu käsillä olevasta tehtävästä.

 "Paha" saattaa närkästyä myös siitä (ja osoittaa närkästyksensä painostavalla manipulaatiolla), että jokin ei vastaa hänen persoonallisia mieltymyksiään. - Koska kyseisen ihmistyyppi on yleensä hyvin huoliteltu ulkomuodoltaan ja pikkutarkka siisteyskäsitykseltään, he yleensä halveksivat epäsiisteyttä ja nuhjuisia vaatteita tai rehottavia partoja omaavia henkilöitä. He myös osoittavat tämän epäsuorasti, tai suorasti.

 Näkökulmaansa sairastunut esiintyy kuitenkin usein kohteliaana herrasmiehenä. Todellisen moraalin puutteen hän korvaa usein etiketti- ja "tapamoraalilla", jota yliarvostaa ja pitää "sivistyneisyyttä" ymmärtämättömiä ihmisiä moukkina ja saa näin samalla mieluisan syyn pitää itseään kaukana muiden yläpuolella olevana.

 Hänen keskeisin ongelmansa on siinä, että hän ei kykene näkemään itsessään vikoja ja kykene tunnustamaan olevansa väärässä, vaan löytää viat aina itsensä ulkopuolelta, yleensä muista ihmisistä. Toisaalta tämä toiminta aiheuttaa sisäistä painetta, joka saattaa purkautua poliisimaisena "kyttäämisenä" ja syyttelynä, eli oman erinomaisuuden jatkuvan (käänteisesti) todistamisen kierteenä. Lähipiiri tuntee hänen taipumuksensa ja kaksinaisen roolinsa ja pyrkii löytämään ne miellyttämisen tavat, jotka henkilö on ympäristöönsä manipuloinut.

 Pohjattoman vallanhimoinen esimerkkihenkilömme ihailee etäältä suurmiehiä ja lukee itsensä itsestään selvästi heidän joukkoonsa, mutta ei kestä kauan kaltaisiaan, vaan omia virheitään ja samankaltaisuuttaan näkemättä vihaa heitä. Se että "paha" ihminen ei ole kyvyistään huolimatta suurmiesasemassa (hän onkin usein etevä monissa asioissa), on tietenkin muiden ihmisten syy.

 Kyseisen ihmisen pojaton vallanhimo tulee hyvin esiin silloin, kun hän on päässyt etenemään valta-asemaan. Tällöin tämä itseoikeutettuna superihmisenä itseään pitävä, saapuu mielenkiintoiseen "kehitysvaiheeseen". Hänen on todellisen moraalin puuttuessa tuotava esiin eräänlainen dogminkaltainen korvikemoraali. Se liittyy yleensä hänen persoonallisten vihojensa kohteisiin: Juutalaiset ovat pahoja. Tai: "Suoraselkäinen" ja kuolemaan asti palvelualtis sotilas (joka tottelee häntä) on hieno asia. Arjalaiset ovat itseoikeutettu ihmisryhmä. jne.

 Kyseisellä henkilöllä ei ole omaatuntoa, mutta hän kykenee mestarillisesti teeskentelemään sitä; mikäli se itselle hyödylliseksi koetaan. Jos "välineomaatuntoa" ei tarvita, koska ulkoiset olosuhteet eivät sitä kaipaa - esimerkiksi vankileirin vartijana - sitä ei ole, vaan käytännöllisyys ja viha sanelevat toimintaa.

Em. henkilöt vihaavat usein muita ihmisiä. Tämä perustuu siihen yleiseen lakiin, että ihminen pitää aina muita hieman pahempina kuin mitä itse on ja toisaalta näkee itsensä parempana kuin onkaan: Hän näkee muut ihmiset oman erikoislaatunsa läpi. Paha jonka hän näkee muissa, onkin hänessä itsessään (Samoin "hyvä" ihminen näkee muut "ihanina", koska itse on pyhimysmäinen). Hän vihaa muita koska he ovat niin pohjattoman kunnianhimoisia, kieroja ja aina "hyppimässä silmille". "Paha" ihminen tulkitsee ympäristöään väärin.

 Mitä tapahtuu kun kyseiset ominaisuudet kehittyvät edelleen, kun tietoisuus niistä lisääntyy?  Siitä seuraavaksi.