Kuten alla totesimme pahan vastustamisen asenne synnyttää sielullisen ristiridan, jota pyritään vaistomaisesti "lääkitsemään" torjunnan avulla. Tämä taas johtaa tilanteeseen jossa ulkomaailma (muut ihmiset) ja sisäinen maailma (omat tunteet) etääntyvät toisistaan yhä enemmän.

 Meidän tulee löytää keino joka vahvistaa näitä molempia, eikä aikaansaa ristiriitaa, vaan purkaa sitä. Keino on vastarinnattomus, "antaa oleminen" tai sisäinen suvaitsevaisuus, kuinka vain haluamme sitä nimittää. Tämä on keskeinen sielunasenne, joka vaikuttaa positiivisesti moniin asioihin, eräänlainen "kulmakivi".

 Otan asiaa valottavat esimerkit kummastakin "mielentyöstämistavasta". Ensin vanha, eli pahan ja eitovotun poiskitkeminen taistelun ja tukahduttamisen avulla. Esim:

 Syntyy epäoikeutettua ärtymystä jotakin henkilöä kohtaan, joka ei ole tehnyt mitään pahaa, eikä ansaitse sitä. Tunne torjutaan häpeän ja taistelun avulla, sanoen "en saa ajatella noin koska se on väärin". Harjoitettuaan tätä riittävästi, tunne ei ehdi nousta tietoisuuteen saakka, eli tukahduttaminen on siirtynyt automaation tasolle. Ongelma kuitenkin on siinä, että se silti on olemassa ja tilanne on tavallan pahempi, koska emme itse ole siitä tietoisia. Lisäksi tunteeseen liittyvä energia vaatii ilmaisua, ja tunnemme itsemme ehkä hieman levottomiksi, tai taipumuksemme kiirehtiä lisääntyy jne. Lisäksi kun panttaamme sisimmässämme kasvanutta tunnevuorta syntyy monille taipumus "räjähtelyyn" ja riidan haastamiseen. Eli ihminen hakee vaistomaisesti riitaa purkautuakseen, vaikka ei tätä tunnistakkaan, vaan näkee vian toisessa (yleensä läheisimmässä henkilössä). Kyse on siis alitajuisesta riitelynhalusta, eikä suinkaan siitä, että sattui tulemaan riitaa. Vielä eräs tämän käsittelytavan ominaisuus täytyy mainita, se on  kaikkein keskeisin: Se mitä ihminen vihaa ja piilottelee itsessän, sitä hän vihaa muissa. Eli; eitoivottuja tunteita syntyy lisää, ja piiloteltava lisääntyy ja kierre syvenee...

 Kuinka voisimme estää tämän kierteen, joka on havaittavissa kaikissa hyvää tarkoittavissa moralisteissa, ihmisissä jotka suhtautuvat vakavasti itsekasvatukseen. Kuinka voisimme estää sen kovuden, kylmyyden ja teeskentelyn itselle, jota se vääjäämättä synnyttää. Tutkitaan em. esimerkkiä suvaitsevan mielenasenteen valossa. Esim:

 Syntyy epäoikeutettua ärtymystä jotakin henkilöä kohtaan, joka ei ole tehnyt mitään pahaa, eikä ansaitse sitä. Ei tehdä mitään, annetaan tunteen olla olemassa ja syntyä aina niin halutessaan (siis tunteen, toimintaa sen ei pidä aiheuttaa). Eli ihminen suvaitsee epätäydellisyttä itsessään. Tämä on keskeistä: Kun ihminen suvaitsee epätäydellisyttä itsessään, hän ymmärtää sitä myös muissa. Tämä saa hänet asennoitumaan rauhallisen suvaitsevaisesti, esim. silloin, kun häneen itseensä kohdistetaan ansaitsematonta vihaa. Eli henkilö, joka ei "tapa" itsessään mitään, hallitsee samalla metodilla, niin sisäisen kuin ulkoisen maailman. Hän  pysyy tietoisena ja kulkee osittunesta tajunnasta, jossa rakkaus on patoutunut  (Laulun sanoin: My loving heart, lost in the dark: Nightwish, Nemo), kohti tietoisuutta, joka on osittumaton, täynnä rakkautta ja pysyvää onnea.