Elämän eri käänteissä ”siipeensä saanut” ihminen kaipaa ymmärtäjää. Hyvät ystävät, jotka ymmärtävät meitä ja hyväksyvät sellaisenaan, ovat tarpeen elämäntaistelun tuoksinassa. Kukaan ei ole kuitenkaan täydellinen ja myös parhaana pitämiinsä ystäviin voi joutua pettymään raskaasti. Voi myös olla että ihmisellä ei ole todellisia ystäviä, ainoastaan ”kavereita”.

 Meillä on kuitenkin ystävä, joka ymmärtää ja rakastaa meitä aina, olimmepa tehneet mitä hyvänsä. Se ei koskaan jätä meitä ja se tuntee historiamme paremmin kuin me itse. Se ei ole paras ystävämme, vaan täydellinen ystävämme. Mikään ei voi koskaan horjuttaa sen täydellistä ymmärtämystä ja rakkautta. Se on nähnyt heikkoutemme ja virheidemme alkusyyt, eikä siksi tuomitse meitä.

 Kyseessä ei ole uskontojen ilmoittama tekojumala, jota tulee kunnioittaa ja väittää rakastavansa, vaikka on sisäisesti pettynyt sen jyrkkyyteen ja puolueelliseen mielivaltaan. Kyseinen irvikuva toimii kuitenkin rasitteena sen ymmärtämiselle, mitä tässä halutaan sanoa:

 Täydellistä ymmärtäjää voidaan lähestyä (aluksi) meditaatiossa ja se voi vapauttaa meidät kaikesta siitä kuonapainolastista, joka ohjaa elämäämme sekundäärivaikutusten avulla. Vielä enemmän: jos vastaamme sen ”kutsuun” se voi tehdä meidät vapaaksi sanan korkeimmassa merkityksessä.

 Kyseistä menettelyä voidaan kutsua ”sydämen meditoinniksi”: Istu selkä suorana ja keskitä huomiosi rintakehän alueen sisäpuolelle. Pyri aikaansaamaan odottava asenne. Jos ja kun mielesi alkaa harhailla, siirry vaiheeseen kaksi:

 Ajattele täydellistä olentoa. Sen ominaisuuksia ovat mm. täydellinen auttamiskyky, täydellinen viisaus, täydellinen tieto ja täydellinen rakkaus myötätunto ja ymmärrys. Tämä on täydellinen ystäväsi. Keskity tuntemaan sen lähettämää myötätuntoa. Ota esiin surusi ja murheesi, yksi kerrallaan, ja ”anna” sille. Ota esiin häpeäsi ja virheesi ja tunne sen ymmärtävä rakkaus.

 Täydellinen ystävä hyväksyy sinut sellaisenaan. Se vaatii sinulta ainoastaan yhden asian: että et muuta itsessäsi mitään (tämä ei tarkoita väärän toiminnan jatkamista ulkomaailmassa). Tämä estää sisäisen torjunnan ja aikaansaa itsestään aidon muutoksen. Kun tulee hyväksytyksi sellaisenaan, ilman että tarvitsee (ei saa) muuttua, sisäinen kiitollisuus lisääntyy ja rakkauden ja ymmärtämyksen suunta kääntyy ulospäin muihin ihmisiin.

Viimeksi mainittu on eräs positiivisista seurannaisvaikutuksista. Sitä mukaa kun ihmisen sisäinen rakkaudettomuuden kuorma pienenee, hän alkaa ymmärtää ja peräti rakastaa muita ihmisiä aidosti. Kuten ”eräässä kirjassa” todettiin, hän tulee kykeneväksi ”antaman anteeksi muiden syntejä”, koska osaa rakastaa heitä muuttamispyrkimyksettä, eli ”sillä rakkaudella mitä itse sai”. Tätä asennemuutosta maailma kaipaa. Se on keskeinen tekijä, sillä ulkoisen toiminnan tai yhteiskunnallisten olojen pakkomuutos aiheuttaa lopulta vain lisää solmuja, jotka on myöhemmin avattava.

Kyseinen asenne johtaa sisäisen tasapainon lisääntymiseen, mikä puolestaan herättää meissä ominaisuuden, jonka olemme vaivihkaa menettäneet, mutta jota olemme tietämättämme kaivanneet …