Pyrin alla osoittamaan, että mikään monimutkainen järjestelmä ei voi syntyä itsestään, pelkkien kaaoksen lainalaisuuksien toimesta. Vaikka esitys jäi hieman teoreettiseksi, sen tarkoitus oli selvittää, että voima, jossa vaikuttaa järki, on järjestystä aikaansaavana tekijänä ollennainen, eikä suinkaan "materia", joka ottaa monimutkaisia muotoja.

 Tieteellinen materian tutkiminen ei avaa järkevän voiman arvoituksen ydintä, meidän tasomme ilmennyksen näkökulmasta tarkasteltuna, vaan johtaa tilanteeseen, jossa ajaudutaan yhä kauemmaksi ydinkysymyksistä. Yritystä ratkaista alkusynnyn arvoitusta aistien avulla, voidaan verrata tutkijaan, joka tutkii uutterasti ja eri tavoin nukketeatterin nukkea. Arvoitus ei ole siinä, vaan syvemmällä.

 Tiede, joka on valaissut kirkkaasti ongelmiamme vuosisatojen ajan, ja tuonut tervetulleen vastavaikutuksen sokeaan uskoon, on kuitenkin ajanut itsensä metsään joka puolella rehottavan kunnianhimon , oikeassaolontarpeen ja valtapyrkimysten vuoksi. Sen rakenteisiin on muodostunut ateismin itsestäänselvänä pitämisen dogmi, jota eivät ylläpidä niinkään yksilöt, kuin yhteisöjen lainalaisuudet. Sen käyttövoima on kunnian menetyksen pelko. Asemasta on jo kauan sitten tullut itse tietoa tärkeämpää.

 Tiedon kentän levittyä liian laaja-alaiseksi, on muodostunut sokeutta ydinkysymyksille. Epäolennaisen nippelitiedon voi havaita usein valtaavan koko tilan oikeilta kysymyksiltä, ja mikä pahinta, sen teoretisoituessa, ja muuttuessa pelkäksi "siirtotiedoksi" se myös aiheuttaa älyn syvyysulottuvuuden katoamisen. Tämä on muodostanut tilan pintaskeptisyydelle, ja toisaalta tieteelliselle auktoriteettiuskolle.

 Lisäksi voidaan väittää, että tieteellinen rakennus lepää perustaltaan kestämättömässä oletuksessa: Jos järkevän ja tarkoitushakuisen viisaan voiman olennaisuutta ja todistuksia vaatimatonta olemassaoloa ei tunnusteta, joudutaan kestämättömään tilanteeseen, jossa joudutaan uskomaan kaiken suunnattoman monimutkaisuuden syntyneen kaaoksen toimesta.

 Kuka voi uskoa että miljoona kirjainta sisältävä pussi muodostaa kokonaan järkevän kirjan, kun sitä ravistetaan, ja osaset pudotetaan maahan. Entä sitten suunnattomasti monimutkaisempi, vaikka vain, maapallomme asujaimineen. Kyseessä on dogminkaltainen tiedeusko, joka ei havaitse olennaista näkökulmaa sekoitettuaan olennaisen ja epäolennaisen.

 Kuinka tähän on tultu ja mikä siihen on syynä? Pyrin lähipäivinä etsimään vastausta tähän ongelmaan, jonka ydin piilee vasemmassa aivopuoliskossa.