Vihan tunteen "ryöpsähtely" ja toisaalta sen piilottaminen sisimpään, ovat ongelmia joista kaikilla on kokemusta. Onko olemassa keinoa turhan vihan loppumiselle.

 On kyllä, ja avainsanana tässä on nimenomaan vihastumisen turhuuden tiedostaminen. Kuinka turhuuden oivallukseen päästään?

 Tutkimalla vihan syitä ja syntyhetkeä: Miksi suutuin? Mikä aiheutti suuttumisen? Millä hetkellä se syntyi? Olisiko ollut muita keinoja saavuttaa päämäärä? Kun tätä tutkiskelua oppii tekemään turhan syyllisyyden sijaan itsensä ymmärtämisen hengessä, on jo hieman edistynyt. Tutkimustyö on paras tehdä jälkikäteen, sillä vihan hetkellä se ei yleensä onnistu.

 Tie ei ole nopea, mutta ainut pysyviä tuloksia antava.  Tulos on kuitenkin varma, koska se johtaa oivallukseen siitä, että on muitakin keinoja (ja yleensä parempia), saavuttaa päämäärä jota vihalla pyritään ajamaan. Vihalla on aina syy. Yleensä se pyrkii suojelemaan jonkin (riippuvuudeksi muodostuneen) menettämiseltä.

 Perinteinen vihan hillintä, sitä vastaan taistelun avulla, on itsehillinnän oppimisen kannalta myös hyödyllistä. Se johtaa kuitenkin äärimmilleen vietynä tilaan, jossa panttaantunut ja sisään käännetty viha pyrkii ryöpsähtämään mitättömän purkusyyn esiintullessa ylenmääräisenä.

 Suuttumisen tutkiminen tarjoaa vähittäisen vapautuksen kärsivälliselle harjoittajalleen, jolle sen syiden selvittämisestä on tullut tapa.

 Viha on kytkeytynyt hyvin moninaisiin asioihin sisimmässämme. Yleisenä ohjenuorana vihan juurien perusteellisemmassa selvittämistyössä, voidaan pitää havaintoa siitä että: Jos jokin minua toisessa ihmisessä vaivaa tai ärsyttää, se on yleensä jotenkin myös itseni ongelma.

 Vihan hallinnassa on myös toinen olennainen keino, johon palaan lähipäivinä.