Oi että Kantin kategorista imperatiivia (ehdoton ulkoa ohjattu velvollisuuseettinen moraalikäsitys) ei ole huomattu elämälle vaaralliseksi. (Nietzsche)<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Nietzsche havaitsi ulkopuolelta tuodun pakkomoraalin rappeuttavan vaikutuksen. Se teki ihmisistä hyvyyden teeskentelijöitä, samalla kun aito hyvyys tukahtui. Hänen erehdyksensä oli kuitenkin se, että vääriä sisäisiä virikkeitä ei sivuutettu, vaan ne koettiin velvollisuuksiksi maksimoida ja saattaa toimintaan myös ulkomaailmassa, välittämättä sen lainalaisuuksista.

 Saadakseen teeskentelyn ongelman ohitettua, hän käytti välineenä viettien vapaata sisäistä esiintymistä, halua valtaan ja sen jälkeen kaiken havaitun suuntautumista vapaasti myös ulkomaailmaan. Ts. Hänen keinonsa sisäisen vapauden pyrkimisen suuntaan oli jäljillä, mutta koska se ylitti toiminnan rajan, se oli väärässä ja vastoin ulkoisen maailman aitoja lainalaisuuksia.

Meillä on nyt kolme itsekasvattajaryhmää: 1) "Vanha liitto", joka käski tappamaan pahan sisäisellä taistelulla ja harjoittamaan ulkoisesti äärimmäisen moitteetonta toimintaa.

 2) "Antikristusideologia", joka pyrkii sisäiseen vapauteen ja paisuttaa vapaalla tahdolla havaittuja negatiivisia virikkeitä eli vallanhimoa, vihaa ja persoonallista egoa.

 On kuitenkin jotakin, joka pysyttelee näiden kahden välillä, sortumatta kummankaan virheisiin ja ylilyönteihin. Se on: 3) "Uusi liitto", joka erottaa sisäisesti virikkeet ja niistä jatketun toiminnan. Se tietää että todellista sisäistä vapautta on olla orjuuttamatta itseään tietyillä asioilla ja siksi se ei kasvata vapaalla tahdolla esim. koston virikettä. Se kulkee myös väärän virikkeen ohi taistelematta, sen sijaan, että jäisi sitä kitkemään ja tukahduttamaan. 

 Meillä länsimaisilla ihmisillä on kuitenkin sisäänrakennettu "Kristillinen moraali", joka aiheuttaa jatkuvaa sisäistä tukahduttamista ja siitä johtuvaa roolikäyttäytymistä ja etääntymistä omasta sisäisyydestä. Sen muurin purkaminen ei ole helppoa. Painopisteen tulee olla sisäisen vapautumisen työssä, unohtamatta kuitenkaan riittävää oikeaa toimintaa (mitä on riittävä, siitä myöhemmin). Myöhemmin tämä johtaa oikeaan toimintaan vapaaehtoisesti ja sydämen halusta, jolloin ulkoisen moraalin rakenteista ei enää tarvita edes sen osia.

 Kaikkiin edellä esitettyihin ongelmiin on olemassa yksi yhteinen purkava nimittäjä. Se on ratkaisu em. "militaristiluonteen" kehityksen ehkäisyyn ja toisaalta opittuun sisäiseen, "puskureita" pystyttävään torjuntataisteluun.