"On kaksi tietä, miellyttävä ja hyvä. Ne jotka valitsevat hyvän, tulevat onnellisiksi. Jotka valitsevat miellyttävän, joutuvat kärsimään ja menettävät lopulta tavaoittelemansakin." Näillä kovilla, mutta osuvilla sanoilla kuvataan puranoissa, niitä kahta toiminnan vaihtoehtoa, joita voidaan kutsua myös asian pysyväksi ja katoavaksi puoleksi.

Kuten aina, pelkistetty, yksinkertainen ja ehkä jopa naiivi esimerkki valaisee asiaa parhaiten: Jos minulla on makeinen ja syön sen itse, mielihyvä kestää sen ajan kun se on suussani ( asiaan vaikuttaa myös senhetkinen nautinnontuntemistasoni, kuten aiemmin koetettiin kuvata). Samaan aikaan latautuu myös vääjäämätön vastavaikutus, koska jatkuva nautinnontuntemiskyky on mahdotonta. Ympyrällä on nouseva ja laskeva osionsa, vaikka haluaisimmekin kokea vain nousevan. Egoon sidottu onnentavoittelu on kupla.

Jos taas tarjonkin makeisen jollekulle toiselle, jään vastakohtaansa sidotusta nautinnosta paitsi, mutta saan ystävyyttä (ei tarkoita ostettua ystävyyttä) ja mielihyvää toisen mielihyvästä ja onnellisuudesta, vielä senkin jälkeen kun karkki on syöty. Tämä ilo ei ole vastkohtaansa sidottu, koska sen "keskus" sijaitsee itsemme ulkopuolella. Tämä on esimerkki asia positiivisesta puolesta.

Myös negatiivisella puolella on vaikutuksensa. Esim. taito jonkin toiminnan suorittamisesa on pysyvä kyky (elämme tosin suhteellisuden maailmassa, mutta ihmisiän puitteissa). Taidon hankkimiseen käytetty vaivannäkö on lopulta sivuseikka, sillä se on jo kauan sitten unohdettu, eikä vaivaa meitä enää. Meillä on siis menneisyden ponnisteluilla (katovalla)  hankittu pysyvä kyky, esim. kyky suorittaa vaativia laskutoimituksia, korjata autoa, kauneudentajua, tai vaikka huippukuntoinen fysiikka.

Oletetaan, että olisimmekin sen ajan, kun olemme käyttäneet kyvyn hankkimiseen, tehneet jotakin katovaa ja vastakohtaansa sidottua. Jos olisimme katsoneet TV viihdettä, tai "nauttinnet" päihdyttäviä aineita saman ajan kun käytimme kyvyn hankkimiseen, mikä olisi tilamme? Meillä ei tietenkään olisi pysyvää kykyä, mutta sen sijaan rasitteenamme olisi vastavaikutuksia, joita ehkä pyrkisimme pitämään loitolla niillä keinoillla mikä niitä ylläpitää, ts. paremmanpuuteriippuvuuksiksi huomaamatta muttuneilla nautinnoilla.

Kaikilla eteemme tulevilla valinnoilla on pysyvä ja katoava puolensa. Mitä enemmän pysyvää on kerääntyneenä (ei tarkoita pelkkiä ulkoisia kykyjä, vaan myös muuta pysyvää) ja vastaavasti katoavaa painolastia eli riippuvuutta ei ole, sitä enemmän asioiden sisään näkevä oivalluskyky kehittyy. Se on onnellisuutta luovien kykyjen kuningas, jota voidaan nimittää erotuskyvyksi...