Torjunnalla, joka on ihmisen elämässä joskus tarpeellistakin, on seurauksia jotka aikaansaavat kärsimystä eri muodoissa. Eräs pahimmista torjuntaa seuraavista ilmiöistä on ulkoistettu huono omatunto eli "veljenvartijatoiminta." Siinä sisäiset paineet pyritään siirtämään muihin ihmisiin esim. seläntakanapanettelun tai riidanhaastamisen avulla. Omat virheet ja vaillinaisuudet pyritään löytämään muista ihmisistä, jolloin seurauksena on taas lisää sekundääriongelmia.

Tämä ulkoistamista seuraava vaihe on ulkomaailman "pahan" alkusyy. Se on katkeruuden aiheuttaja, joka aikaansaa taas monenlaisia lisäseurauksia ja edelleen toimintaa. Kun esim. viattomalle ja luottavaiselle lapselle nalkutetaan aiheettomasti ja häntä kohdellaan rakkaudettomasti, tai hänen "tietämättömälle suloisuudelleen" naureskellaan aikuisjoukolla (jonka lapsi tulkitsee häpeän kautta ja epätoverillisuuden osoituksena). Hän pettyy ja kylvää uhman ja katkeruuden ensi siemenet.

Tämä kehitys jatkuu läpi nuoruuden, aikuisuuteen saakka. Sille on leimallista, että ihminen katkeroituu, muuttuu kovaksi, kehittää heikkoudentorjuntamekanismin (joka on myös torjuntaa) ja ulkoistuneen pahan vaikutuksesta, myös hän on alkanut synnyttää ulkomaailmaan pahaa, olemalla töykeä, ajattelematon ja kova. Nyt myös hän ulkoistaa paineensa, näkee malkansa toisten silmissä ja jatkaa "pahuuden" alkusyyn kierrettä. (Joka on alunperin väärinkäsityksestä alkunsasaanut ketjujatkumo)

Torjunnan alkuunsaattaman ketjun seuraavana  lenkkinä on näyttämisenhalu. "Vielä minä näytän niille ja koko maailmalle, kuinka hyvä minä olen." Kunnianhimon onnellisuudenkorvike (joka tähtää välilliseen onneen), on syntynyt. Sille on ominaista vertailuonni. Se on tulkinta onnellisuudesta, eli; jos olen vaikutusvaltainen ja kunnioitettu, minun on oltava onnellisempi kuin ne, jotka ovat hierarkiassa minun alapuolellani. Tämä saattaa johtaa kyltymättömään vallan ja kunniantavoitteluun, koska aina on jotakin meidän yläpuolellamme. Turha kateus joka ilmenee eri tavoin on sen luonnollinen seuralainen. (Despoottihallitsija on tämän kehityksen ääriedustaja. Hän on tyylipuhdas narsisti, joka itse täydellinen ja siksi oikeutettu ilmoittamaan mikä on oikein ja mikä väärin.)

Tätä seuraava vaihe kehityksessä on kilpailuyhteiskunta, jossa kaikki juoksevat omien etujen perässä ja vetävät yhteisen laivan köysiä eri suuntiin. Materialismin ahneuden ja kyltymättömyyden ympäristö ja inhimmillistä onnea ja rauhaa riistävä elämäntapa, ovat yhteisötason seuraus yksilötason näyttämisenhalusta. Sen onnellisuudenkykyä rajoittavat vaikutukset, ilontuntemisenkykyä heikentävine tylsyydentuskineen, ovat yleisesti tiedossa, mutta niille ei jakseta tai voida tehdä mitään.

Kehitys ei pysähdy tähän… (Jatkuu myöhemmin.)