Kaupankäynti ja talous, joka tiettyyn rajaan saakka on ystävämme ja vapauttaa kätemme todellisen kulttuurin luomiselle, on tullut isännäksi talossa. Se on johtanut materialismiin ja muuttunut itsetarkoitukseksi.  Siitä on tullut suuri kasvoton portto, jota valtioiden johdossa kumarretaan ja muu toiminta on järjestetty sen alaisuuteen. Se sanelee lukemattomin tavoin, elämämme eri osa-alueita.

Ajatusten ja toiminnan suunta on länsimaissa talouden ja materialismin alaista. Vaihtoehdottomuus ja näköalattomuus muulle elämisentavalle lisääntyy sen materialistisen puuhastelun myötä, mitä harjoitamme jatkuvasti ja kiihtyvällä vauhdilla. Välillinen onnellisuudentavoittelu, joka tapahtuu kuluttamisen ja kaiken siihen liittyvän kautta, on tullut itsestäänselvyydeksi. Samalla materiasta riippumattomat arvot menettävät mielenkiintonsa. Vain viihdyke jaksaa kiinnostaa.

 Uudensaamisen turruttamina tarvitsemme yhä voimakkaampia ärsykkeitä saadaksemme saman ”tyydytyksen”, kuin ensihankinnan aiheuttama mielihyväkokemus oli. Turtuminen ja riippuvuus turhista ”matkatavaroista” ovat johtaneet huomaamattamme tilaan, jossa emme voi olla onnellisia. Elämän suorittaminen ja sen näkeminen pätemisentarpeen kilpakenttänä tekevät monista ihmistenvälisistä kohtaamisista pelkkiä hyötyriippuvuussuhteita.

 Juoksemme onnellisuuden harhakuvien perässä. Ulospäin näkyvästä onnesta, joka välittyy (harhoja ylläpitävästi) hymyilevistä mainoskuvista, on tullut tavoittelemisen kohde. Olennainen J.H. Erkon toteamus; ”ei onni saavu ulkoa, se nousee rinnasta”, on muuttunut tunnistamattomaksi ”nippeliksi” informaatiotulvan vellovassa aallokossa. Toisaalta vaikka tiedämme, että onni ei saavu ulkoa, emme jaksa. Portto on liian voimakas.

 Kaikki tämä on syönyt tilan henkisemmiltä harrastuksilta. Henkilökohtaisen ego-onnen tavoittelu johtaa arvotyhjiöön ja näennäisarvot ja hurskastelu kukoistavat. Yhteiskuntamme monet ”syvällisyydet” paljastuvat lähemmässä tarkastelussa roskiksi ”egopullistelun” kilpakentällä. Jopa ne alat joita pidetään syvällisinä, kuten pappi tai filosofi toimivat yleensä talousporton sisällä ja ovat sen osia, huolehtiessaan henkisyydestä sivutoimisesti ja materiariippuvuudesta päätoimisesti. Toiminta ilman omaan hyötyyn johtavia lankoja on harvinaista.

  Vain harvat ymmärtävät hävetä sitä, että Suomi on jo usean vuoden ajan ollut ”maailman tehokkain maa.” Säästämisvimma ja armoton yrityksenjohtotapa riistävät olennaista kohdetta, eli ihmistä, rahanahneuden ja skitsofreenisen tehokkuuden nimissä. Johtoasemassa olevat joutuvat vanhainkoti-ikään ehtiessään ja katsoessaan elämäänsä taaksepäin toteamaan: ”Tulipahan palveltua talousporttoa ihmisten kustannuksella. Mikä olikaan olennaista? Missä on ylisuuresta osingonjaosta koitunut kunnia, kun erotimme 1000 uskollista ystävää jotka pitivät yritystämme elämänsä pääasiana.” - Seesteistä vanhuutta!

 Tehokkuusruuvin kiristäminen on tehnyt meistä robotteja jotka tekevät liikaa työtä, kuluttaakseen. Juoksemme turhien ja tyhjien tarpeiden perässä ja valitamme rahan vähyyttä. Mikään ei riitä, sillä kaikki mikä tulee, niin menee ja erämaahan harhautunut onnentavoittelumme työntää meitä yhä kauemmas onnesta, joka vielä muutama vuosikymmen sitten näytti selvästi odottavan materialistisen onnen ”täydelliseksikehittymisentien” päässä.

 Vallitsee henkisten arvojen lama. Viihdekulttuuri imee kaiken energiamme. Etsimme kadonnutta onnea yhä uusista kohteista ulkopuolellamme. Tarpeiden tyydyttämisen jälkeen ilmaantuu yhä uusia, loputtomasti. Onni kuitenkin pakenee tätä väärää, tulevaisuuteen viritettyä onnellisuudentavoittelukeinoa, mutta esitämme osaamme näytelmässä yleensä julkisesti nurkumatta.

Olemme ottaneet käteemme ja otsaamme pedon merkin ja ajattelemme vain sitä mitä ”söisimme ja joisimme.” Elämämme on rankkaa, mutta mikään ponnistelu ei mene hukkaan, sillä opimme kokoajan paljon olennaisesta (vapautemme avulla) sillä ”kaiken tämän täytyy tapahtua”. - Tätä outoa oppimisen tapaa perustellaan myöhemmin.

 Välillinen globaalimpi seuraus tästä on se että äitimaa ei enää kestä. Elämme nyt siinä kulttuurissa, joka ”syö kaiken maan”.