Tämä on ikivanha neuvo, mutta sen merkitys on ulotettu korkeintaan ulkomaailman toimintaan ja yleensä puolinaisesti. Gandhi lienee osannut toteuttaa sitä nykyaikalaisista parhaiten. Sillä on kuitenkin eräs puoli, jota ei ole osattu ottaa riittävästi huomioon. Tämä puoli on sisäinen.

 Kuten aikaisemmin totesimme, johtaa pahan poiskitkemispyrkimys sisäisen huonouden kasvamiseen ja ikuiseen ristiriitaan, jossa pyrkijä joutuu piilottelemaan osaa itsestään, itseltään. Tästä seuraa myös, että aitous katoaa ja tilalle muodostuu rooli, ulkokuori, jota esitetään.

 Mistä tämä johtuu? - Siitä että, "paha" saa voimansa sen vastustamisesta. Se energia, joka suunnataan pahan poistamiseen, lisääkin vastaavalla määrällä sen voimaa. Tämä johtaa alitajuisen tajunnanosuuden kasvuun ja aikaansaa esteen olla havaitsematta huonoutta, tai huonoutena pidettyä asiaa, ennen sen tietoisuuteen pääsyä. Tämä on torjunnan syntymekanismi, jota voidaan nimittää myös tiedostamattomaksi tekopyhyydeksi. Näin syntyneellä torjunnalla on omat seurauksensa jotka näkyvät yksilötason kautta yhteiskunnallisilla tasoilla, mutta siitä myöhemmin...

 Mitä voidaan siis tehdä? Kuinka voimme tulla aidosti hyviksi ihmisiksi ilman, että sisällämme on torjuttua roskaa? Eräs käytännön neuvo on: kulje ohi ja katso, että ulkoinen toimintasi ei muutu suuntaan eikä toiseen. Asiaa voidaan lisävalaista vertauksen avulla: Kuljet vilkkaan torin poikki, jossa joku sieltä täältä huutelee ilkeitä herjoja. Vanhan metodin mukaan jäät riitelemään herjaajan kanssa, mutta "uuden" mukaan jatkat kulkuasi eteenpäin.

 Toinen neuvo, vaikka se ensi alkuun saattaa kuulostaa epäilyttävältä on: Älä muuta sisäisiä virikkeitä ja ajatuksia, vaan anna kaiken olla sellaisenaan, koskematta mihinkään. Mieleenhän voi nousta kaikenlaista materiaalia. Niin hyviä kuin pahoja virikkeitä voi syntyä. Ratkaisevaa on, että niiden vastustamiseen ei kuluteta energiaa, ja että ne eivät aiheuta väärää toimintaa.

 Kutsumme em. sisäistä asennetta: "Koskaan et muuttua saa periaatteeksi".