Lainaan tähän Fyysikko Padmanabhan Krishnan aihetta valottavan tekstin, joka painottaa ymmärrys ja oivalluskyvyn olennaisuutta.

 "Mielen täytyy vapauttaa itsensä tietoon kiintymisen ajatusprosessista. Oppimisen päämääränä ei ole luoda lisää ajatuksia ja tietoa vaan kyetä havaitsemaan, mikä on totta ja mikä valheellista. Koska totuus ei ole tunnettua, sen havaitseminen vaatii oivalluksen hyppyä. Jos opin jonkin asian ainoastaan tosiasiana kirjasta, siitä tulee vain tietoa totuudesta, joka ei kuitenkaan ole itse totuus."

 Opetusjärjestelmäämme vaivaa em. kaltainen tila. Se täyttää mielen irtotiedolla, samalla kun älyn kokonaisuutta ja aivopuoliskojen tasapainoa kehittävä toiminta laiminlyödään. Sillä on laajakantoiset seuraukset, jotka heijastuvat lähes kaikkialle, eivätkä vähiten kykyymme tehdä oikeita havaintoja ja niistä oikeita tulkintoja.

 Tämä kehityksen yksipuolistuminen johtaa tiedeuskoon.  Jos katselee kriittisesti ympärilleen voi havaita tieteellistä auktoriteettiuskoa. Se on ymmärrettävää, sillä tiede on monella sektorilla saanut aikaan suurenmoisia tuloksia. Tieteen metodit eivät kuitenkaan avaa kaikkia salaisuuksia, vaan sen menetelmät saattavat joiltakin osin olla jopa itselleen esteenä. Viittaan tällä "juuritason" ilmiöön joka on kaiken tieteellisen toiminnan perusta, nimittäin sivusta katsovaan, tunteet torjuvaan järkeen.

 Järjen asuttamaa aivopuoliskoa (tässä eri kuin äly) aletaan terävöittää viimeistään lapsuudessa koulun alettua. Kulttuurissamme suuntaus on se, että luovuuden ja tunteen aivopuoliskon kehitys laiminlyödään. Syntyy epätasapainon ensi kallistuma, joka myöhemmin alkaa voimistamaan itse itseään. ( Samalla tavalla epätasapaino voi alkaa ruokkimaan kehitystä myös tunteenomaisemmalle puolelle, tällöin puhutaan uskonnoista.  Myös sen kehitys pyrkii tasapainon muututtua sille edulliseksi, voittamaan itselleen mahdollisimman suuren alan. )

 Yksipuolinen kehitys ilman tasapainoa, johtaa hämmästyttävään tulokseen. Toinen vaatii uskomaan sokeasti, toinen taas hukkuu epäolennaisen muistitiedon paljouteen, eikä näe esitettyä asiantilaa, vaikka se on selvästi esillä. Kumpikaan ei ymmärrä tilaansa, vaan on näkökulmasidonnaisuuden uhri, pääsemättä ulos ja massan yläpuolelle.

  Kylmä järki voidaan nähdä aistina jonka rajojen puitteissa me toimimme. Olemme vallitsevan järjestelmän "aivopesun" uhreja  Ulkoiset valtarakenteet ja linnoitukset huolehtivat luutuneisuuden tilan säilymisestä ja suunnan jatkumisesta.

 Ilman luovuuden, tunteen ja järjen tasapainoa havaintokyky on puutteellinen, eikä ominaisuus jota kutsun filosofin silmäksi toimi. Järjen näkökulmasta ongelma on siinä, että se kokee tunteen epäluotettavaksi tunteilijaksi, mitä se yksinään onkin. Järki ei luovuta valtaansa, koska se on nähnyt tunteen epäluotettavuuden.  Tasapainossa kaikki olemuspuolet kuitenkin säilyttävät ominaisuutensa eikä loogisuudesta tingitä vähääkään. Ominaisuuksien tasapaino avaa syvyysulottuvuuden, joka muuten puuttuu.

 Juurettomasta irtotiedosta, jota vasen aivopuolisko etsii, on tullut este joka ehkäisee oivalluskykyä toimimasta. Se korvaa ajattelun opitun muistelulla.