Raamattua on kautta aikojen tulkittu liian kirjaimellisesti. Toisaalta kirjaimellista tulkintaa vaativia kohtia on haluttu pitää symboliikkana. Tämä johtuu inhimillisestä halusta nähdä totuus mieleisenään, omien mieltymysten, tarpeiden ja uskomusten vahvisteina.

Aatami ja Eeva tarinan syntiinlankeemustaru (joka muuten on lainatavaraa), kuuluu kirjaimellisten tulkintojen sarjaan. Sillä on kuitenkin totuusvastaavuus: Se kuvaa ihmisen lähtöä "nollavakiintumistasotilasta", eli paratiisista, kohti yhä lisääntyvää vastakohtaansa sidottujen nautintojen perässä juoksemista. Kun yksilö ja toisaalta ihmiskunta, oppivat mielihyvän "piristävän" vaikutuksen, sitä halutaan yhä lisää, enemmän ja karkeammin. Näin alkuperäinen onnellisuuden ja puhtaan "autuuden" nollatila, jossa ei tarvita mitään itsen ulkopuolelta, hautautuu yhä syvemmälle, ihminen eksyy elämän sokkeloihin, hänen onnensa tulee riippuvaiseksi ulkoisista vaikutuksista ja ilon ja kärsimyksen vuorottelu alkaa. Ihminen on syönyt hyvän ja pahantiedon puusta. Hänen on kuitenkin syötävä elämän puusta ja saavutettava ikuinen elämä, eli kohotettava tajuntansa takaisin alkutilaan; valaistumiseen. Käärme kuvaa kehityksen nopeuttajaa, joka käynnisti välttämättömän kierron. (mikä on tämä kierto ja miksi paratiisissa oli houkutus, eli mikä on pahan tarkoitus, siitä myöhemmin). Alkaneen vakiintumistasonousun myötä, syntyi myös häpeä. Aatami ja Eeva havaitsivat yhtäkkiä olevansa alasti.

Ilmestyskirjassa on mielenkiintoinen kohta, joka kuulu näin: Minä näytän sinulle millainen tuomio annetaan sille suurelle portolle, joka asuu suurten vesien äärellä. Sille jonka kanssa maailman kuninkaat ovat irstailleet ja jonka iljettävästä viinistä maan asukkaat ovat juopuneet. Materialismi ja talouspainotteinen maanjohtamistapa, jossa muut tarpeet alistetaan taloudelle, kulutukselle, säästöille ym. Sen porton viiniä, vihan viiniä, ovat kaikki kansat juoneet, Kuten aiemmin todettua, viha syntyy tarvemäärän kasvettua. Myös kaikki kansat ovat mukana hyvin tuntemassamme "talouskilpailussa", jossa kaikki ajavat omaa etuaan. …kaikki maailman kuninkaat ovat irstailleet hänen kanssaan ja kaikki maailman kauppamiehet ovat rikastuneet hänen vauraudestaan ja ylellisestä elämästään. Hallitukset ovat eksyneet ajamaan vain talouden etua ja rengistä on tullut isäntä. Pörssikeinottelijat ovat rikastuneet "hänen vauraudestaan".

Minä olen kuningatar ja istun valtaistuimella, leski en ole. Surua en koe ikinä. Tyypillistä uskoa materialismin ylivertaisuuteen ja kykyyn pitää vaaniva suru laitolla. Koska ei ole leski, ei tarvitse henkisyyden vastapuolta. Maailman kuninkaat, jotka ovat hänen kanssaan irstailleet ja mässäilleet, itkevät ja valittavat häntä, kun näkevät savun nousevan hänen roviostaan. Maailmanlaajuinen totaalinen pörssiromahdus ja lama. Koska lähes kaikki elämänilmiöt ja -tavat ovat kietoutuneet talouskasvumahdottomuuden ja materialismin ympärille tulee luopumisentuska olemaan kova.

Maailman kauppamiehet itkevät ja surevat häntä, sillä enää ei kukaan osta heidän tavaroitaan, ei kultaa hopeaa jalokiviä…Hedelmät joita koko sydämestäsi himoitsit ovat nyt poissa, kaikki komeutesi ja koreutesi on mennyttä, eikä se milloinkaan palaa. Noiden tavaroiden kauppiaat, nuo jotka ovat rikastuneet porton vauraudesta, seisovat loitolla kauhuissaan…Sinun kauppiaasi olivat maan mahtavia, sinä lumosit noitakeinoillasi kansat mainosmiehet suunnittelevat päivät pitkät, kuinka kulutusta voisi lisätä. …ja johdit ne harhaan. Sinun käsiäsi tahraa profeettojen pyhä veri. Ihminen ei halua voimakkaasti materiaelämäntavassa eläessään muuta. Hänen viisauden silmänsä on näivettynyt, eikä henkisyys kukoista. (Tosin näennäishenkisyyttä esiintyy runsaasti, niin valtaapitävissä, kuin materian sokaisemien liikkeiden keskuudessa). Nautintojen rasittama ei jaksa olla kiinnostunut muusta kuin pintapuolisesta ja omaa nautintoegoa koskevasta. Materialismi on johtanut hänet harhaan ja hän on ottanut "pedon merkin" käteensä (eli toiminta on materian ehdoilla tapahtuvaa ja sitä tavoittelevaa) ja otsaansa (ajatukset täyttyvät materialistista elämäntapaa "palvovista" ajatuksista).