Kaikkiin edellä esitettyihin ongelmiin on olemassa yksi yhteinen purkava nimittäjä, joka on oikea ”kasvatus” lapsuudessa. Sen tulee olla yksilöllisiin tarpeisiin vastaavaa viisautta nykyhetken tilanteissa.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 Muutamia yleispäteviä ”neuvoja”:

 Kasvava lapsi oppii ennen kaikkea esimerkillisestä käytöksestä, ei niinkään ohjeiden ja komentojen avulla. He kohtelevat meitä ja toisiaan samoin, kun me kohtelemme heitä. Eli jos me huudamme heille, he toimivat samalla tavalla meitä ja muita kohtaan, sen sijaan että niinkään ottavat huudosta opikseen.

 On suuri kasvatuksellinen virhe on ryhtyä pystyttämään ”muureja” lapsen sisimpään. Pienten lasten kasvatus, on täysin samankaltaista, kuin se edellä esitetty tapa, jolla omaan itseen tulee suhtautua ja ”sisäistä lasta” kasvattaa. Siksi väärä vastustaminen kasvatuskeinona on hylättävä.

 Tapahtuu kaksinkertainen vääryys, kun aikuisen itse käytöksellään ”opettama” ominaisuus kitketään tukahduttamalla ja väkivaltaisella uhkailulla (Kuten tiedämme ominaisuus ei näin poistu, vaan hautautuu alitajuntaan).  Usein käytetty ”kasvatuskeino”: ”Ei saa” kielto, ilman että (edes) selitetään miksi ei saa, on eräs kieroutumista aikaansaavien ”muurien” perusaiheuttajia. Tällaisen kasvatuksen ”lopputulos” on yleensä muita vahtiva tiukka puritaani, joka ei ymmärrä ketään.

Kärsivällisyys on tärkeä ominaisuus. Odottamaan oppimista on opetettava myös lapselle, mutta ei sillä töykeällä tavalla, jolla lapsia usein ”opetetaan”.

 Jos asetamme omat katoavat mielihalumme etusijalle, eli jos halumme kieltää lasta johtuu vaikka lelujen lattialle ”taas” leviämisen pelosta, kieltoa ei pidä lausua ääneen.

 Auta ja palvele aina kun he apua tarvitsevat, vaikka aikuisen näkökulmasta kyseessä olisi turha toimenpide, niin lapsistasi kasvaa aidosti kiitollisia, ystävällisiä ja avuliaita, niin sinua kuin muitakin kohtaan. Avuliaisuus ja auttaminen lisäävät onnellisuudentunnetta sen harjoittajassa.

 Varjele lapsen tilaisuuksia leikkiä mahdollisimman vanhaksi, sillä se on tärkeämpää toimintaa kun lukuisat harrastukset. Kun halu leikkiin loppuu (nykyään yleensä liian varhain, syistä joita löytyy mm. väärästä kouluainepainotuksesta) on sopiva määrä terveellisiä ja mieluisia harrastuksia tarpeen, jotta murrosiän ”vaikea” vaihe voi tulla kunnialla ylitetyksi.

 Murrosikä on ”pieni” ja ehkä jopa huomaamaton, jos varhaiskasvatus (inhottava termi, joka kielii ”virallisesta” lapsenkasvatusasenteesta, joka on päämäärähakuisegoistinen ja vailla rakkautta) on sujunut hyvin. Ts. Jos emme ole yrittäneet kasvattaa ”hampaat irvessä”, vaan olemme vaalineet rakkaudellista ja ymmärtävää suhdetta ja kasvattamisen sijaan ohjanneet ja opastaneet. Vailla istutettuja ristiriitoja ja himoelementaalin paisetta, kasvu on tervettä ja lapsi tietää itse mikä hänelle on parhaaksi.

 Piiloviestit jotka suku ja vanhemmat ohjelmoivat lapseen on tiedostettava ja tehtävä tyhjäksi. Jos suvun kunnian mukaista on tulla joksikin suureksi (jos suvun rakkaus on ehdollista), ollaan rakkautta korvaamassa kunnianhimopaiseella, joka - vaikkakin näkyy korkeana asemana - ei tee onnelliseksi.

Älä ”virnuile” ja pilaile oman tai muiden lasten kustannuksella.  Jos muu aikuisjoukko näin tekee, älä liity naurajiin.  Vältä kaikenlaista teennäisyyttä mm. jatkuvaa hymyilyä, pelleilyä ja ”aikuisen mukavien” puhumista, niin kaikki lapset pitävät sinusta. Asetu lapsen asemaan. Lapsi joka tehdään usein naurunalaiseksi saattaa sopivissa olosuhteissa myöhemmin kehittyä mm. ”pirulliseksi virnuilijaksi”, jonka jatkuva tarve on piiloironinen oman erinomaisuuden todistelu.

 Keskeistä on kuitenkin se, ettei virheisiin ja huonouteen kiinnitetä tarpeettomasti huomiota. Lasten keskinäiset pienet nahistelut pysyvät minimissään, jos aikuinen ei niihin heti sekaannu ja ”huuda kuorossa” mukana (lyömiseen ja muuhun väkivaltaan on puututtava rauhallisesti heti, koska se vastaa väärän toiminnan ulkoistamista). Miksi on niin keskeistä olla kitkemättä pikku virheitä? - Koska malli siirtyy lapsen omaksi sisäisen pahan käsittelyn tavaksi. Hän ei kitke, eikä toteuta vaan kulkee ohi ja keskittyy luonnostaan hyvän tekemiseen.

 Seuraavaksi kevennetty näkökulma siihen, miten lasta ei pidä kasvattaa.