Lähes kaikki haluavat olla hyviä ihmisiä. Keinona tämän päämäärän saavuttamiseen käytetään yleensä hyvien ihmisten matkimista ja pahan poiskitkemistä sisimmästä.

 Kun etsijä tekee päätöksen olla moraalinen ja hyvä, sellainen kuin ihmisen tulee olla, kaikki alkaa yleensä hyvin: oikeamielisyyteen pyrkiminen antaa voimaa, varmuutta ja hyvää mieltä. Hyvyyden tarpeeseen herännyttä motivoi ehkä uskonto tai muu vaikutin, mutta motiivista riippumatta alkaa pidemmän ajan kuluessa kuitenkin huomaamatta syntymään ongelmia: Sisäinen katkeruus ja alitajuinen paine alkavat lisääntyä. Tätä ei yleensä osata yhdistää alkaneista moraalisista ponnisteluista johtuvaksi.

 "Pahan", olkoonpa se missä muodossa tahansa, poiskitkeminen ja sitä vastaan taistelu aikaansaavat ainoastaan sen piilottamisen päivätajuiselta huomiolta. Se ei suinkaan poistu meistä vastustamisen avulla, vaan torjuminen piilottaa sen alitajuntaan. Huonoutta vastaan pystytetään sisäinen muuri, joka estää sitä nousemasta esiin. Tätä eräs ”hyvin tunnettu viisauden mestari” tarkoitti viittauksessaan kalkittuihin, ulkoapäin hienoihin hautoihin, joiden sisällä on kuitenkin luita ja kaikenlaista saastaa.

 Pidempään jatkuessaan sisäinen tukahduttaminen aikaansaa yleensä jonkinlaista neuroottista käyttäytymistä, kiirettä ja puritanismia, henkilön tahdosta ja motiivin voimakkuudesta riippuen. Se aikaansaa myös tilan, jota voidaan kutsua ulkokuoren muodostumiseksi: Yhä suurempi ristiriita alkaa vallita sisäisen elämän ja ulospäin näytettävän roolin välillä. Näin ihmisestä tulee vähitellen oman elämänsä näyttelijä. Pahinta kyseisessä tilanteessa on se, että ihminen näyttelee moraalista roolia myös itselleen, vaikka osin on kipeän tietoinen omasta puutteellisuudestaan.
 Tässä kehitysvaiheessa moni pyrkijä, yleensä itseltäänkin vähin äänin, luopuu pyrkimyksistään. Mikäli hänen tahtonsa on vahva, hän kuitenkin jatkaa. Tällöin on tarjolla uusi ongelma: Alitajuntaan torjuttu, alunperin ehkä viatonkin materiaali, pyrkii nostamaan päätään entistä pahemmassa muodossa. Syntyy vinoutuneita ajatuksia joiden tiedostamattomaan painamiseksi tarvitaan entistä enemmän voimaa. Kyseinen tilanne koetaan yleensä "kilvoitteluna", mutta se on kieroutunut tila joka on seurausta "luonnollisen" väärästä käsittelytavasta.

 Joustava mieli keksii tämän ehkäisemiseksi tavan ulkoistaa syntynyttä painetta ja viimeistään tässä vaiheessa kuvaan mukaan astuu muiden ”moraalinen vahtiminen”. Useimmille on tuttua itseään hurskaina pitävien taipumus panetella selän takana kanssakulkijoitaan. Jos sattuu elämään saman katon alla tällaisen henkilön kanssa, voi todeta elävänsä maanpäällisessä helvetissä, päinvastaisista vakuutteluista huolimatta.

 Mitä olisi tehtävä kun arvokas päämäärä näin muuttuu vähitellen vastakohdakseen (tästä esimerkkinä uskonnollinen fundamentalismi, josta on paljon surullisia esimerkkejä, ja joiden juuri on väärässä pahankäsittelymetodissa). Seuraavaksi pyritään esittämään ”uusi” keino.