Vanhuusikää kohti lisäntyvä katkeruus on yleistä. Lapsuuden viattomuuden kadottua ja nuoruuden idealististen mahdollisuuksien haihduttua, sillä on taipumus huomaamatta lisääntyä. Se ilmenee turhana arvostelun tarpeena ja kyynisenä kovuutena. 

 Sen syyt ovat pohjimmiltaan sisäisiä, joskin ulkoisilla negatiivisilla tapahtumilla on alkuunsaattajan merkitys. Alkusysäyksen antavat yleensä pettymykset muihin ihmisiin. Näiden pettymysten kasautumaa voidaan nimitttää katkeruudeksi.

 Katkeruuden purkuun käytetään yleensä eräänlaista varaventtiiliä, joka muodostuu mm. seläntakana panettelusta, juoruilusta, turhasta arvostelusta ja kiukunpurkamisesta toisiin. Tämä puolestaan lisää viattomille puheenkohteille katkeroitumisen mahdollisuuksia . Kierre on valmis...

 Varsinainen katkeruuden syy on kuitenkin väärä sisäinen käsittelytapa. Sen purkamisen kannalta on olennaista tiedostaa kaksi muutakin tekijää, jotka ovat; syyllisyys ja itseinho.

 Katkeruus johtuu siitä, että meitä on ansaitsemattamme loukattu. Syyllisyys siitä, että myös me olemme joskus ansaitsematta loukanneet muita. Itseinho taas siitä, että olemme joskus tehneet vääriä tekoja (oikeasti vääriä, tai liian korkean kieroutuneen moraalin syyllistäminä, näennäisesti vääriä.), emmekä kykene antamaan sitä itsellemme anteeksi.

 Vapautuakseen katkeruudesta on käsiteltävä näitä kaikkia kolmea. Keinona tähän voidaan käyttää aitoa anteeksiantoa. Nimenomaan aitoa, koska anteeksianto yleensä käsitetään väärässä merkityksessä ja on teeskenneltyä, johtaen yleensä tilapäisen helpotuksen kautta sisäisen lukkiutuman vahvistumiseen.

 Anteeksianto on syytä suorittaa eräänlaisena harjoituksena, jonka sanallinen versio kuuluu näin: "1. Pyydän  anteeksi, jos olen loukannut jotakuta (mukaan voi laittaa halutessaan nimen), vahingossa tai tahallani. 2.Annan anteeksi niille, jotka ovat loukanneet minua, vahingossa tai tahallaan. 3. Annan anteeksi itselleni (unohdan menneet)".

 Miksi tämä sitten johtaisi aitoon anteeksiantamiseen?  Näiden kolmen yhdessäkäsittelyn etu on se, että oikeassa järjestyksessä tehtynä tapahtuu kokonaisvaltainen purku. Jos kadun omia loukkauksiani ensin, minun on helpompi antaa aidosti anteeksi myös minua loukanneille (tulisi pyrkiä katumuksen tunnetilaan). Lopuksi vapaudutaan itseinhosta, eli annetaan itselle anteeksi omat ymmärtämättömyyden tilassa tehdyt teot. Sanallista muotoa voi improvisoida, mutta järjestys on tärkeä.

 Tämä anteeksianto ja lempeys itselle johtaa vihan erään peruskiven murtumiseen. Harjoitus itse on ikivanha ja peräisin Buddhalaisesta filosofiasta.