Narsistinen yksilö on paitsi vuorossa oleva viestikapulan kantaja, myös maailman pahuuden ydinpurkautumisreitti. Voimmeko vähentää kyseisen pahan kokonaismäärää? Kyllä! Samoin kuin se voi kasvaa sokean purkamisen ja kostonkierteen avulla, voimme myös vähentää sitä, jopa lopulta lopettaa sen kokonaan ja palauttaa kultaisen aikakauden ja tasapainon hengen ja materian voimien välille.

Historian ehkä traagisimmin väärintulkittu henkilö, ”suuri neuvonantaja” sanoi: ”Kantakaa toistenne taakkoja” ja: ”Älkää tehkö pahalle vastarintaa.” Näiden kahden ohjeen oikea yhdistäminen johtaa edellä mainittuun.

 Huonot ominaisuudet pyrkivät siirtymään jossakin muodossa henkilöstä toiseen, koska ihmisen luonnollinen hyvyys saa kolauksia ja arvohierarkia tukahtuu ja ”keinotekoistuu”: Sodan kauhuissa traumatisoitunut isoisä joutuu kätkemään tuskalliset kokemuksensa, mikä tekee hänestä osittuneen, ankaran ja läsnäolokyvyttömän isän lapsilleen. Hänen pojastaan tulee tämän ”perisynnin” johdosta esim. työnarkomaani, joka ei ole koskaan kotona antamassa lapsilleen rakkautta, eikä hän sitä osaa antaakaan, koska ei sitä saanut. Hänen lapsestaan puolestaan tulee henkisen tyhjiön vuoksi esim. alkoholisti ja näin kierre jatkuu, monimutkaistuu ja lopulta sukupolvien sisäisen työn johdosta laimenee.

Kun huoneeseen tuodaan kuuma raudankappale, se vuorovaikuttaa ympäristöänsä kanssa, pyrkien kuumentamaan ympäristöään ja samalla huoneenlämpö pyrkii vaikuttamaan siihen. Samoin käy ilman harjoitettua kykyä, jota voidaan kutsua ”taakan kantamiseksi”.

 Kun ihminen kohtaa häneen ulkomaailmasta kohdistuvaa pahaa, vaikkapa ansaitsemattoman vihan johdosta, hänestä tulee ilman aikaisemmin kuvailtua globaalin myötätunnon Jumalmeditaatiota sen siirtäjä ja soihdunkantaja, joko sisäisen katkeruuden ja patoutuman osamäärän lisääntymisen muodossa, tai, mikäli hän valitsee ulospäin purkautuvan vihareaktion, ulkomaailman siirtopahan osamäärän kasvattaja.

Siksi on ensinäkin kieltäydyttävä jatkamasta pahan kierrettä koston ja väärän toiminnan avulla (älä vastusta pahaa). Mutta ilman dualistisen jumalsuhteen ja globaalin myötätunnon harjoitusta ja ”purkavan rakkauden” ominaisuutta, se saattaa jäädä jäytämän sisimpäämme, jolloin me sen kasaantuessa lähdemme vähitellen em. ”katkeruuden kierrokselle”.

 Jotta voisimme kantaa ja poistaa elämänkentän kokonaisuudesta meihin kohdistuneen vihan piikin ja kantaa toisen taakkaa, meidän ei tule koskea sisäiseen reaktioomme, vaan ”näytettävä” sitä persoonamme ulkopuolella olevalle myötätuntoiselle ”täydellisen hyvyyden ytimelle”, joka rakastaa, ymmärtää, pesee ja muuntaa negatiivisen voiman hyvyyden palvelijaksi. Näin ”siirtopahan” ketju katkeaa.

 Vaikka yksittäiset tapahtumat ovat vain pisara maailman katkeran kostokertymän merestä, on kultainen aikakausi ja siirtoperinnötön maailma kuitenkin vääjäämätön seuraus, koska kantapään kautta oppiva ihmiskunta kehittyy. Lisäksi alamme itse puhdistua ja näkemyksemme kasvaa. Ihmiskunnan versoista voi jopa kypsyä täydellisyyden hedelmiä…