Em. tarinaa ei voi tyhjentävästi selittää jähmeillä sanoilla ja se jäänee osittain intuitiiviseksi, mutta satunnainen käytännön esimerkki valaisee kuitenkin asiaa:

Arka koululainen pelkää kävellä käytävällä ison tuijottavan oppilasjoukon ohi, joka saattaa pelon havaitessaan lausua ivallisia kommentteja, joita lapsi ei halua kuulla. Ongelmahetkellä paikalle ilmaantuu "Rimpakinttu" joka tarjoaa kiertoratkaisua: "Pidä mielessäsi vain päämäärä tuon kulman takana, äläkä keskity tähän hetkeen, kiirehdi askelia, nosta hartioita ja unohda nykyhetki." Näin tilanne "selviää." Koska lapsi on antanut pelon sanella toimintaansa, hän jotuu kuitenkin maksamaan hinnan, joka erääntyy maksettavaksi myöhemmin.

Kun em. tukahduttavaa kieltämistä esiintyy tarpeeksi usein, se aikaansaa pelkoa joka vaikuttaa kasvaneesta tiedostamattomasta osastamme käsin. Pahimmassa tapauksessa seurauksena saattaa olla neuroosi, joka ilmenee esim. joukkokammona, jossa muiden ihmisten kanssa oleminen aikaansaa suhteetonta jäykkyyttä ja pelkoa.

Koska sosiaalisia tilanteita riittää, nuoreksi varttunut lapsi kärsii ja yrittää ratkaista pelkonsa tahdon avulla. Hän yrittää vakuuttaa itselleen, että on tyhmää pelätä ja taistelee ongelmaansa vastaan kitkemällä, mutta mitä enemmän hän taistelee, sitä voimakkaammaksi ja suhteettomammaksi pelko muuttuu, koska se saa vastaantaistelusta vain lisää voimaa. Rimppakintun neuvot ovat aiheuttaneet ongelman joka vaatii suuria lunnaita.

Ainut keino "vaputua lumouksesta", on kuitenkin nimen arvaaminen, eli trauman purkaakseen hänen on kaivettava alitajunnastaan (valtakunnan uloimmalta rajalta) jo unohtamansa syntysyy kokonaisuudessaan. Kun tämä on tehty, ongelma haihtuu savuna ilmaan. Tietoisuus voittaa kaikki esteet, vaikka tie siihen on vaikea.

"Rimppakintun" ohjeilla" on eräs mielenkiintoinen piirre. Pelätty ongelma aiheuttaa itsensä vasta sitten, kun sitä on ennakoltavarmistelevasti yritetty poistaa, eli pelkoa seuraava ennakoltaehkäisyenergia on sen käyttövoima. Se on valhe joka synnyttää itsensä, "itsensäpelon" avulla.

Omituinen esimerkki: Nuori näkee vanhan kaverinsa, jolla on silmien tic liikeongelma, eli hän pusertaa silmänsä yhteen liian voimakkaasti aina silloin tällöin. Esimerkkihenkilössämme on "tilaa" pelolle ja hän pelkää itse tulevansa samankaltaiseksi ("Tartunta" on yleinen pelko ja siitä puhuminen on tabu). Pelko saa hänet ennakoltavarmistelemaan: Hän pitää silmiään hieman enemmän auki ja välttää räpäyttämistä. Jos hänellä on paljon aikaa pelkonsa pyörittelyyn ja sopivan kunniantuntoinen luonteenlaatu, huono itsetunto ym. hän saattaa saada saman vaivan, joka johtuu luonnollisen tavan korvaamisesta keinotekoisella ja virheellisellä mallilla joka ei toimi, vaan aikaansaa silmien liian pitkään tapahtuvan aukipitämisen seurauksena eräänlaisen "kuminauhaefektin", ja voimakkaan räpäyttämisen, josta asianomainen on vain puolitietoinen. On kuitenkin huomattava: Vasta pelon synnyttämä toiminnan muuttaminen voi aikaansaada ongelman. Se on siis eräänlaisen valheen seurausta.

Ongelman poistoyritykset puolestaan voivat aiheuttaa lisäneurooseja jotka ovat tavallaan rakentuneet tämän alkuperäisen päälle. Niille on ominaista torjunnasta johtuva tiedottomuus ja kehotunnon heikkeneminen tai menetys joltakin alueelta. Kun tällaisia ketjuja muodostuu runsaasti, on seurauksena mielen tasapainon järkkyminen.

Tietoisuus ja toiminnan pitäminen samanlaisena, kuin se olisi ollut ilman pelkoa, ovat siis olennaisia varusteita alitajuisen orjantappurapensaikon raivaamisessa (Prinsessa Ruususessa Prinssi raivasi sellaisen, ennenkuin pääsi linnaan, missä oltiin vietetty 100 vuotta pysähtyneisyyden tilassa, ennenkuin korkeampi minä saattoi herätä suudelmaan ja Unio Mystica tapahtua).

Vielä eräs esimerkki: Kiireelle jatkuvasti altistuva ihminen saattaa sairastua burn-outiin. Se tapahtuu seuraavalla tavalla: Kun kiiretilanteessa voimat ovat loppu, mutta on jaksettava, otetaan tahto käyttöön. Jälleen "Rimppakinttu" tarjoaa meille valheellista apuaan. Se sanoo: Hosu, jännitä jalkoja ja lantionseutua, mene hieman asioiden edelle ja hengitä katkonaisesti niin selviät. Tämä tapahtuu puolitietoisesti, mutta tuntuu auttavan selviämään. Samalla kehittyy valheellinen tunne siitä, että aika riittää paremmin kun toimii em. tavalla ja käyttää suoritukseen voimia ylenmäärin (mistä tämä suhteellisesti tosi "aikavääristymä" johtuu, siitä myöhemmin).

Runsas voimien käyttö ja jännittäminen johtavat ennenpitkää differentiaalisen rentouskyvyn menetykseen. Hosuva ponnistelija ei kykene enää käyttämään lihaksiaan tarvittavissa määrin, vaan ensinnäkin; hän tuhlaa liikkeisiin paljon enemmän voimavaroja kuin olisi tarpeen ja toiseksi; kiirehtijä jännittää niitäkin lihaksia joiden tulisi olla levossa. Hän on tullut huomaamattaan vakuuttuneeksi siitä, että näin voi säästää aikaa. Lisäksi tehokas ajankäyttö muodostuu itsetarkoitukseksi ja hän optimoi ajankäyttönsä. Lopulta tiedostamattomat lihasjännitykset ja hermovalmiustila muuttuvat kroonisiksi. Jälleen ollaan tilanteessa jolloin "Rimppakintun" apu on johtanut meidät harhaan, ja meidän on arvattava sen nimi eli pureuduttava tiedostamattomien käyttäytymismallien taakse. Avuksi tarvitaan lepoa, pysähtymistä ja "mitääntekemättömyyttä", joka nostaa oivalluksen esiin.