Friedrich Nietzsche oli lähellä länsimaisen filosofian ”puuttuvan renkaan” löytämistä, mutta putosi ja harhautui ja toi maailmaan vastaavalla voimamäärällä negaatiota,  joka huipentuu teokseen Antikristus. Siinä hän kuvaa tulevaisuuden ihmistä, joka on alla kuvailemamme omatunnottoman ”kunniamoraali-ihmistyypin” tietoinen versio:<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 ”Mikä on hyvää? – Kaikki, mikä kohottaa vallantuntoa, valtaa itseensä ihmisessä.

 Mikä on huonoa? – Kaikki mikä syntyy heikkoudesta.

 Mikä on onni? – Tunto siitä, että valta kasvaa, - että vastarinta tulee voitetuksi.

 Ei tyytyväisyyttä, vaan enemmän valtaa; ei rauhaa yleensä, vaan sotaa; ei hyvettä, vaan kuntoa.

 Heikkojen ja epäonnistuneiden tulee käydä perikatoon: meidän ihmisrakkautemme ensimmäinen käsky. Ja heitä on siihen vielä autettavakin.

 Samoin kuin ihminen voi tutkia hyvyyttä ja tulla tietoiseksi sen vaikuttavista laeista ja näin erota ”luonnollisesta” ihmisestä, joka on hyvä luonnostaan, tehdään tässä kirjassa pahalle. Sitä tutkitaan ja sen perustaksi asetetaan persoonallinen halu valtaan. (On tietenkin huomattava, että pahuuden ihannointi johtaa aina lopulta myös henkilökohtaiseen kärsimykseen. Kyseinen Filosofi on tästä itse hyvä esimerkki). Keskeisenä tavoitteena tässä teoksessa on julistaa äärimmäistä yksilönvapautta myös toiminnassa, sen ”alemman” ihmisryhmän kustannuksella, mitä hän nimittää ”jäännökseksi”.

 Pidän elämää kasvavuuden, itsesäilytyksen, voimankokoamisen, vallan vaistona: missä tahtoa valtaan puuttuu, siellä alkaa alentuminen. Väitän, että ihmiskunnan kaikilta korkeimmilta arvoilta puuttuu tätä tahtoa, - että alentumisarvot, nihilistiset arvot hallitsevat pyhimpien nimien varjossa.

 Miksi tämä on otettu esiin? Koska ulkoiset olosuhteet ovat kokoajan muovautuneet siihen suuntaan, että kyseiselle ihmistyypille löytyy mahdollisuuksia ja halua esiintyä. Profeetallinen Nietzsche totesi itse alkulauseessaan:

Tämä kirja kuuluu harvimmille. Tuskin yksikään sen lukijoista on vielä syntynyt. Ne ovat niitä, jotka ymmärtävät Zarathustrani: kuinka saisin sekoittaa itseäni sellaisiin, jotka jo tänään saavat kuulijoita? – Vasta ylihuomenna on minun aikani. Muutamat syntyvät isän kuoltua.

 Nietzschen voimakasta persoonaa voi kunnioittaa ja kohtaloa sääliä - kuten tietenkin kaikkia muitakin ”langenneita” - vaikka on miltei kaikesta eri mieltä hänen kanssaan.  Hänen on täytynyt olla niin lähellä positiivista ratkaisua.  Minkä jäljillä Nietzsche oli, siitä seuraavaksi.