Lähes kaikki tietävät, että lasten päiväkotiryhmät ovat liian suuria (sanon "lähes" koska ilmeisesti päättäjät eivät sitä tiedä). Päiväkoti on nykyään paikka jossa säilytetään lapsia sen ajan, kun vanhemmat ovat työssä. Normaalista lapsuudesta ei voida puhua ryhmissä, joissa on koottuna yhteen esim. yli 20 lasta ja jotka on sijoitettu pieneen tilaan. Vaikka samassa tilassa olisi yksi "täti"  jokaista lasta kohden ongelma ei poistu. Lapsuuteen kuuluvaa rauhaa ei ole, vaan vallitsee viidakon laki, jossa vahvat oppivat alistamaan ja heikot pelkäämään.

 Aidon sosiaalisen kehityksen sijaan opitaan ryhmähierarkian mukaista käyttäytymistä, joka muodostaa kasvualustan myöhemmälle rakkaudettomuuden "valtakulttuurille". Lisäksi jatkuva kieltämistarve saa tehon häviämään auktoriteettien kielloista ja näin alkaa ensi kerran rakentumaan juopa, joka synnyttää kapinoimisen halun ja eriytymiskehityksen vanhempien ja lasten välillä.

 Alkusyynä tähän toimii se epänormaali tilanne, jonka säästöjen sanelema politiikka muodostaa: Ryhmäkoot ovat liian suuria ja meteli on korvia huumaava. Lapset viettävät usein päiväkodissa huomattavasti pidemmän ajan, kuin kotonaan. Lapsi saattaa tulla hoitoon ennen seitsemää ja hänet saatetaan hakea pois vasta jopa viiden nurkilla. Sen jälkeen käydään kaupassa ja ajetaan kotiin. Kello voi olla jopa yli kuusi. Rauhaton kaaos jatkuu usein myös kotipiirissä, kunnes kahdeksan maissa päästään vihdoin nukkumaan. Sama ruljanssi jatkuu seuraavana päivänä ja päivästä päivään, eikä lapsi tunnista loputtomalta tuntuvan putken päätä.

 Pieni lapsi ei osaa valittaa, eikä omaa lakko-oikeutta, joten riistäminen jatkuu ja säästöjä karttuu.

 Tilanteeseen ollaan totuttu, eikä sen epänormaaliutta ole enää helppo havaita, mutta mikäli haluamme kasvattaa tasapainoisia aikuisia, meidän on varjeltava heitä lapsuuden traumoilta, jotka syntyvät mm.epäoikeudenmukaisuuskokemuksista, joilta ei voida viidakkoympäristössä välttyä.

 Mitä muita seurauksia tällä on? Usein kuulee ihmeteltävän nykylasten keskittymiskyvyttömyyttä ja lyhytjänteisyyttä, aggressiivisuutta ja hankaluutta. Alkusyy on mm. virheellisesti järjestetty päiväkotiympäristö (tai rakkaudeton koti-ilmapiiri)

 Mitä sitten voidaan tehdä. Perusolosuhteet on saatava kuntoon ja ammattitaitoisia lastenhoitajia tarvitaan tietenkin lisää. Tämä ei yksinään kuitenkaan riitä, vaan tiloja on muokattava siten, että huomattavan pienelle lapsiryhmälle on käytettävissä oma huone ja yksi tai kaksi hoitajaa (Tanskan malli). Nykytilanne, jossa kolme tai neljä hoitajaa "painii" suuren lapsiryhmän kanssa on väärä, koska arki muodostuu kaaokseksi jota ei hallitse kukaan.

 Pelisäännöt ja rutiinit on myös muodostettava sellaisiksi, että turhia kieltoja ei tarvita ja toisaalta kasvattajille on annettava mahdollisuus huolehtia moraalisesti perusteltujen kieltojen perillemenosta. On olennaista asettaa vain sellaisia "kieltoja" jotka jokainen normaalin omantunnon omaava lapsi kykenee myös itse oikeaksi toteamaan, järjettömät kiellot aiheuttavat eripuraa (Lähes jokaisella lapsella on valmis ja hyvin toimiva omatunto. Lapsi ei ole "tabula rasa" jolle kaikki pitää opettaa. Tästä myöhemmin).Sanomattakin on selvää, että kasvattajat tarvitsevat perusteelliset tiedot ihmismielen toiminnasta.

 Myös oikeudenmukaisuuden toteutumiseen olisi kiinnitettävä enemmän huomiota. Tässä on erityisesti painotettava koston kasvatusmetodista luopumista, joka on keskeinen kierouttaja ja epämoraalisen käytöksen jatkomahdollistaja. Mitä tämä tarkoittaa käytännössä?

 Esimerkki tyypillisestä päiväkotitilanteesta, jossa suurempi kiusaa pienempää: Tyypillinen kasvattajan reaktio tähän on suuttuminen kiusaajalle ja tämän pakottaminen keinotekoiseen anteeksipyyntöön. Tämä ei poista perusongelmaa. Kostottomuuden "Gandhilaissävytteinen" metodi sensijaan toimii paremmin ja vaikuttaa pitkällä tahtäimellä edullisesti: Ei toruta kiusaajaa, vaan lohdutetaan vääryyttä kärsinyttä, vedoten näin kiusaajan omaantuntoon. Vaikutukset eivät välttämättä näy suoraan tilanteessa, mutta periaatteesta sitkeä kiinnipitäminen parantaa lopulta  paatuneemmankin kiusantekijän.