Sellaisenaanhyväksyminen ilman tarvetta muuttua on tärkeä tasapainoisen mielen kulmakivi. Ihminen joka ei painosta tai vihjaile millään tasolla, on ihanteellinen lähimmäinen tai ystävä. Kuinka tähän päästään?

Meidän on tultava sellaiseksi itse ja lakattava odottamasta vapahtajaa ulkopuoleltamme. Jos vaadimme muita olemaan painostamatta ja vihjailematta, olemme itse vaatijoiden leirissä. Tämä on syy massaideologioiden ja yhteiskunnallisten muutosten järjestelmälliselle epäonnistumisille. Ihmisen tulee muuttaa itseään, ei muita. Ja millä tavalla? Tässä on toinen ideologioiden kompastuskivi; ne yrittävät muuttaa mieltä väkivalloin ja kuten alla näimme, se johtaa erilaisten vaiheiden jälkeen ongelmiin, niin ulkoisessa maailmassa, kuin sisäisessäkin.

Erään näkökulman em. sellaisenaanhyväksymiseen (muita nimiä mm. Pahan vastustamattomuus. Koskaan et muuttua saa periaate. Muuttamispyrkimättömyys) tarjoaa Cambridgen entinen opettaja ja valaistumiskokemuksen läpikäynyt, Eckhart Tolle. Hän toteaa kirjassaan; Tyyneys puhuu mm. näin:

Yksinkertainen mutta radikaali henkinen harjoitus on kaiken läsnäolossa – sisimmässäsi ja ulkopuolellasi- ilmenevän hyväksyminen. Toisaalla samassa kirjassa: Vastaanottaessasi jokaisen läsnäolon tilaan saapuvan arvostettuna vieraana, salliessasi kaikkien ihmisten olla sitä mitä he ovat, he alkavat muuttua. Nämä ovat syvällisiä totuuksia.

Eli, alla esitetyille ongelmille on olemassa yksi yhteinen ratkaisu: Tietoisuuden avartaminen niin suureksi piiriksi, että kaikki mahtuu sen sisäpuolelle. Jonkin asian luonnoton vastustaminen sisäisesti, johtaa eräänlaiseen kuminauha ilmiöön. Jos esim. vastustan syömisen halua, tasapaino pyrkii palautumaan myöhemmin ahmimisen haluna, joka on tyypillistä esim. syömishäiriössä.

Tarkoittaako tämä "luonnollisuuden oppi" sitä, että ihmisen on seurattava sokeasti mielihalujaan, tullakseen vapauden tilaan. Jotakin tämänkaltaistahan on esim Oshona tunnettu opettaja opettanut. Ei, kuten olemme nähneet (katso yleinen/halun olemus) kaikki mitä ego haluaa ei välttämättä ole ihmiselle pitkällä tähtäimellä onnellisuutta tuottavaa, vaan voi päinvastoin aiheuttaa kärsimystä. Tämä muodostaa ristiriidan, joka on ratkaistava sisäisellä työllä ja "vaakaa" tasapainossa pitäen.

On tultava sellaiseksi "joka kulkee ohi", ja opittava olemaan reagoimatta. On kyettävä erottamaan toisistaan virike ja vapaan tahdon toiminta. Virikkeitä ei saa torjua taistelemalla niitä vastaan, eikä toisaalta tehdä tekoa joka on väärä tai kärsimystä tuottava. Tämä on erittäin haastava tehtävä ja yhä uudelleen saa havahtua siihen, että tasapaino on järkkynyt, yleensä tukahduttamisen puolelle, sillä taistelu olisi niin helppoa ja mukavaakin oikeudenmukaisuutta rakastavalle ihmiselle.

On korostettava, että tässä ei sanota mitään oikeudenmukaisuutta vastaan. Päinvastoin, se on eräs inhimmillisen onnen kulmakivi. Se mitä tässä haetaan, on epäoikeudenmukaisuuden virikkeen suvaitsemista ja sen juurien ymmärtämistä, sillä suvaitsevaisuudesta kehittyy myöhemmin aito rakkaus. Siitä seuraavaksi.