Kuten alla mainittiin, voidaan epämieluisiksi koetut tuntemukset ja reaktiot välttää siirtämällä niiden energia kehoon. Aikaansaamalla pienen tiedottomasti ilmenevän lihasjännityksen hetkellä, jolloin ulkoiset paineet vaativat syrjäyttämään sisäisen reaktion, voidaan jännityksellä (ja "peitereaktiolla", esim. turha rykäisy) peittää epämieluinen tai eitoivottu tunnetila. Tällöin havainto siitä ei nouse tietoiseen mieleen asti.

Erilaiset päällejääneet keholliset jännitystilat ovat peräisin ulkoisen ja sisäisen maailman sovittamattomasta ristiriidasta. Hieronta ja venytykset auttavat tilapäisesti, mutta länsimainen kulttuuri synnyttää ja ylläpitää eräänlaista kehollista perusjähmeyttä, joka on merkki päälleliimatusta tavasta elää (me esitämme itsellemme ja muille sellaisia kuin meidän pitäisi olla, emmekä ole sellaisia kuin olemme). Meille ominainen  kiire, joka on toisen asteen torjuntaa, aikaansaa paitsi lisää jännityksiä, myös voimia kuluttavan tavan toimia…

Ruumiiseen piilotetut "valheet" aiheuttavat paitsi ulospyrkiviä paineita (katso alla) myös lihastonuksen vähenemistä. Kehotunto heikkenee ja jännitykset vaikuttavat yksipuolistavasti liikeratoihin. Harjaantunut silmä voi tunnistaa voimakasta torjuntaa harjoittavan henkilön jäykästä olemukseta, jossa kullekkin toiminnolle on olemassa ainoastaan"yksi" liikerata ja missä rentous puuttuu (Joissakin piireissä tällaista käytöstä jopa ihannoidaan. esim. armeija).

Torjunta ja epäaitous vaikuttavat helposti myös puheääneen. Puristeinen puheääni kertoo torjunnasta, joka johtuu kehoon varastoiduista ristiriidoista, jotka yleensä liittyvät liialliseen moraaliseen puheen kontrollointihaluun. Puristeinen puheääni, joka ilmenee joko ajoittain (syyllisyydentuntotilanteessa), tai jatkuvammin on yleensä yleisempää uskonnollista moraalia noudattavien keskuudessa. Tiukasti kontrolloitu ääni eroaa selvästi, esim. sallivan omantunnon omaavasta, syvästä ja vahvasta liikemiehen puheäänestä.

On myös tiettyjä merkkejä jotka kertovat (enemmän tai vähemmän luotettavasti) sisäisestä arvomaailmasta ja pyrkimyksistä. Esim. itsekkäällä ja kovalla toimijalla ylähuuli vetäytyy ja katoaa vuosien saatossa, tai ankarasti elämää ja arvoja pohdiskelleen filosofin kasvot alkavat näyttämään "otsakurttuisen" ankarilta ja kunnoitusta herättäviltä.

On mielenkiintoista, että torjutut tunteet varastoituvat niille luoteenomaisiin paikkoihin (joihin erilaiset persoonat luovat lisämahdollisuuksia). Usein ne käyttäytyvät jopa symbolisesti. Esim. vuosikausia seksuaalista torjuntaa, tai väärinkäytöksiä, harjoittanut, saattaa saada syövän sukupuolielinten alueelle.

 Ns. "Emännän kyhmy", joka syntyy symbolisesti kaikkein luoksepääsemättömimpään paikkaan, eli hartioiden väliin ja on tyypillinen vain naisille, on myös merkkinä tästä. Sen sijainti kertoo syvimmälle torjutusta ja naisille tyypillisemmistä ristiriidoista…

Eräs luonteenomainen kehoontorjuntapaikka on hengitys. Muuntamalla joko sisään- tai uloshengityksen rytmiä liian aikaisin alkavaksi, voidaan estää esiin työntyvän tunteen havaitseminen.

Pitkäaikainen ja runsas kehoontorjunta aiheuttaa lisäongelmia, jotka ovat oma lajinsa. Niistä seuraavaksi.